Uutta auringon alla?


Kodin raivaus tuottaa kaikenlaista hupaisaa katseltavaa. Sain muinaismuiston ystävältäni Maricalta, joka oli säästänyt kasvisruokaohjeitani yli kolmenkymmenen vuoden takaa. Se tuli ihmisten ilmoille, koska Marica innostui kellarin tyhjennyksestä (energiasisustusluennollani saattoi olla asian kanssa jotain tekemistä).
Tämä 16 -sivuinen kasvisruokaliite oli vuonna 1983 suuri hitti ja Kodin kuvalehden irtonumeroita myytiin ennätysmäärä. Olin kansikuvatyttönä ja muistan katsoneeni kauhistuneena, kun tuijotin takaisin maan kaikista  pysäkkien roskiksista. Silloin joskus, kauan, kauan sitten oli tapana laittaa lehtien mainoksia tällaisiinkin paikkoihin.

 Luin värikkään liiteen reseptit läpi ja tajusin, kuinka paljon vähemmän erilaisia vihanneksia ja juureksia oli silloin saatavilla. Monet ohjeet olivat suorastaan tylsän tuntuisia eivätkä tekisi vaikutusta juuri kehenkään meistä. Tosin pitkä punainen tukkani kyllä teki jotenkin haikean olon. Se oli vaikuttava, vai mitä?

Yhden herkullisen ja monikäyttöisen reseptin löysin. Olin sen täysin unohtanut. Nyt otan tämän kreetalaista alkuperää olevan ohjeen taas käyttöön. Sain tämän Kreetalla vieraillessani eräästä tavernasta, jossa ihastelin hienostuneen kirpeitä kasvislisukkeita.

Idea on se, että keitetään voimakas mausteliemi ja  siinä kypsennetään vihanneksia tai juureksia. Sitten niiden annetaan marinoitua ja maustua liemessä lisää. Tämä ohje sopii myös loistavasti miedon makuisille herkkusienille. 
MARINOIDUT KUKKAKAALIT KREETALTA
Mausteliemi
3 - 5 dl vettä (riippuu kukkakaalin koosta)
1 sitruunan mehu
3 rkl oliiviöljyä
1 laakerinlehti
muutama kokonainen maustepippuri
pala juuriselleriä raastettuna
1 sipuli siputtuna
4 valkosipulin kynttä hakattuna tai viipaloituna
1 dl tuoretta persiljasilppua
1 tl kuivattua timjamia, kynteliä, oreganoa
2 tl kuminan siemeniä
suolaa maun mukaan

Keitä maustelientä puolisen tuntia. Siivilöi liemi. Laita pieniksi ruusukkeiksi pilkottu kukkakaali siivilöityyn liemeen kiehumaan muutamaksi minuutiksi. Ne saavat jäädä napakoiksi. Jäähdytä ja anna kukkakaalien imeä itseensä makua liemestä ainakin tunnin ajan.Voit myös laittaa kukkakaalit marinoitumaan jääkaappiin. Ne säilyvät kolmisen päivää ja maku vain voimistuu. Marinoidut kasvikset sopivat oikein hyvin salaatteihin, leivän päälle avocadon kera ja pirteäksi lisäksi muulle ruualle.
Samalla lailla voit valmistaa vaikkapa parsakaalia, porkkanoita ja sieniä.


Kuvauspäivä oli kuuma ja muistan että kaikki kasvikset nahistuivat paahteessa aivan liian nopeasti. Olin ihan stressissä kun yritin saada ne pysymään raikkaina. Ruuat näyttävät nykysilmin auttamattoman vanhanaikaisilta, suorastaan epämuodikkailta, mutta ajatus kasvisbuffasta on mitä suurimmassa määrin tätä päivää. En kyllä ymmärrä, miten olin laittanut pöytään ihan vitivalkoisia patonkeja. Varmaan siksi, että olisin saanut kaksi lastani pysymään kuvausten aikana jotenkuten yhteistyöhalukkaina!
 Nuo upeat kehäkukat olivat omasta siirtolapuutarhastani ja olin niistä todella ylpeä. 

Tuo kuvan teksti on edelleen täysin ajankohtainen. On aika palauttaa luonnollinen ruoka kunniaan.
Viivi- tyttäreni, kuvassa 5-vuotiaana, on kasvanut kasvisruualla, mutta ei taatusti ollut siitä innoissaan lapsena.On kuulemma jäänyt traumoja. Jep.Jep. Onneksi hän rakasti hapankaalia ja puolukoita ja suostui syömään salaattia.   Mutta tarvitseeko lasten makunystyröitä hemmotella pienestä pitäen? Minä rohkenen sanoa, että ei ehkä ole niin loistava idea antaa lasten päättää, mitä suostuvat syömään, mitä ei.  Luontaiset valinnat menevät 'luolamiesasetuksilla' eli kaikki sokerinen, höttöinen ja rasvainen on kovassa huudossa. Lapsen keho ei kiitä ja uskoisin, että monet känkkäränkkä-kohtaukset johtuvat siitä, että lapsen sisäinen tasapaino on järkkynyt. 


Marika Borg

4 kommenttia:

  1. Hei, Marika!
    Olipa hauska muisto ystäväsi arkistoista! Sattumoisin muistan tuon jutun - nyt kun näin sen. Hassua: aika kuluu, mutta tärkeät aiheet ovat edelleen pinnalla. Ihanaa kevättalvea!
    Ritva Porista

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos Ritva kommentistasi ja olipa kivaa, että muistit jutun. Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  3. Minulla on tuo sama lehtinen tallella. Siinä on niin ihania ohjeita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne ja anteeksi, että vasta nyt huomasin kommenttisi. Ne jotenkin katoavat tänne blogiin! Ihanaa kevättä sinulle, Marika

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.