Unelmankeveät kasviskääryleet viidessä minuutissa

Kun leivän himo iskee, tekaisen riisikääryleitä ja syön käsin. Aikaa ei kulu viittä minuuttia enempää. Pakkaan rullia usein myös evääksi ja tarjoan vieraille. Aina yhtä herkullista ja ihmeen keveää. Niitä nauttiessa tulee kuitenkin sellainen tyytyväinen tunne, että mussutan rakastamaani leipää.  Ilman tukkoista oloa. Tämä on myös loistava tapa muokata salaaatti kiinnostavammaksi ja ruokaisammaksi.

Vältän leipää siksi, että se ei sovi minulle. Ei edes gluteeniton. Suolistoni ei tykkää jauhoista eikä vireyskään ole parhaimmillaan tuntikausiin. Meitä on yllättävän monia, jotka kärsimme vuosikausia painon noususta ja väsymyksestä tietämättä, että ilman leipää olo on huojentuneempi kehossa ja mielessä. Kannattaa kokeilla leivätöntä kuukautta. Ja vaikka eläisit leivällä (ja aika moni suomalainen muuten tekee sitä!), suosittelen, että kokeilet näitä kääryleitä. Ne ansaitsevat sen. Sinä ansaitset sen.

Näin teet kuvan riisikääryleet: Tarvitset riisipaperikiekkoja, joita myyvät etnisten kauppojen lisäksi nykyisin lähes kaikki isot marketit. Nämä seitinohuet riisipaperilautaset rapsahtelevat kuivina todella helposti rikki. Ota ne esille pussista varovaisesti ja laita lämpimällä vedellä täytettyyn kuhloon lillumaan. Noin puolen minuutin kuluttua kalastele niitä ylös pyyhkeen päälle valumaan. Otan vedestä levyjä sitä mukaan kun täytän niitä.

Märkänä levyt ovat aika tahmeita, mutta pienellä harjoittelulla olet kuin taitava vietnamilaiskokki, joka kiepsauttaa niistä rullia käden käänteessä. En ottanut kuivista levyistä kuvia (sorry!), sillä heräsin kuvaamaan hommaa vasta kun olin käyttänyt kaikki paketin riisipaperit ja kääryleet kököttivät lautasella, oheisessa kuvassa. Tämä bloggaus ei ole vielä niin verissä, että söisin ruokia vain kuvatakseni niitä. Ehkä sekin hetki koittaa pian.

Itse asettelen kaksi pehmeää levyä kerrallaan lähes päällekäin niin saan vähän tukevampia kääryleitä aikaiseksi.  Sitten ladon täytettä, joka yleensä koostuu tuoreesta salaatista, yrteistä ja jostakin tuhdimmasta. Sopivat määrät löytyvät nekin tosi nopeasti, kun harjoittelet muutaman kerran.
Näissä kääryleissä on täytteenä suolaheinän lisäksi (voisi olla aivan yhtä hyvin lehtisalaattia) avocado viipaloituna, eilisestä ylijääneitä tofun palasia (valmiiksi maustettuna ja paistettuna), tuoretta korianteria sekä mausteita. Nyt ripautin avocadoille rakastamaani umeboshi-etikkaa, mutta jos pidät tulisesta ruuasta, niin makea chilikastike sopii loistavasti. Tai tilkka soijakastiketta.

Jos sinulle sattuisi jäämään kääryleitä yli tai haluat säästää niitä eväsruuaksi, laita ne jääkaappiin, peitä tuorekelmulla tai laita väljästi pakasterasiaan. Riisipaperirkääryleet pysyvät hyvinä vuorokauden, vaikkakin  avocado tummuu ellet anna sille sitruunamehusuihkua. Se kasvisruuissa on myös ihanaa, että ei juurikaan tarvitse pelätä pilaantumista. Pahimmillaan salaatti nahistuu.

Näissä kääryleissä on riisipaperin päällä nippu suolaheinää pohjimmaisena, sen päälle viipaloituna yksi avocado ja muutama paistettu tofun pala sekä ruukullinen tuoretta korianteria. Maustan avocadon ripauksella suolaista umeboshi-etikkaa, mutta yhtä hyvin sopii soijakastike, yrttisuola tai makea chilikastike. Kaikki käärittynä tukevasti riisipaperiin. Höyhenenkevyttä ja silti nautinnollisen ruokaisaa!



Lue lisää tofun valmistuksesta:

Näin valmistat tofua

Marika Borg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.