Sitruunoista kannatta osata tehdä mehua. Näin sanovat amerikkalaiset ja olen samaa mieltä. Elämä tarjoaa meille kaikille välillä varsin happamia hetkiä, mutta viisas muuntaa ne arvokkaiksi kokemuksiksi.Osa teistä ehkä muistaa blogini kuukausien takaa, jossa kerroin pettymyksestäni kahden ison kustantajan kanssa. Heitä ei kiinnostanut julkaista kirjaani, koska ehdottamani aiheet eivät kuulemma kiinnosta ihmisiä. Auts. Olin tosi pahoillani ja pikkuisen lamaannuin kokonaiseksi kesäksi.  Ehkäpä he olivat oikeassa, mietin varsin happamana. Onneksi jossain vaiheessa päätin ottaa selvää enkä arvailla. Järkeilin, että blogi kertoisi minulle kuin taikapeili, onko minulla jotain arvokasta sanottavaa.

Ryhdyin bloggaajaksi. Paha mieli häipyi kuin syksyn lehdet puista. Tämän blogin pito on osoittautunut hauskaksi ja rennoksi puuhaksi. Olen tehnyt sitä ihan omaksi ilokseni. Ihanana bonuksena on ollut sen saama ällistyttävän suuri suosio. Olen saanut teistä valtavan määrän uusia, upeita ystäviä. Ja loputtoman määrän palautetta siitä, että kyllä kirjani aiheet kiinnostavat tosi monia. Olen siitä äärettömän kiitollinen, sillä eihän kukaan tykkää kirjoittaa mustaan aukkoon. Tai en ainakaan minä, koska haluan kirjoituksillani niin kuin kursseillani ennenkaikkea antaa helpotusta ja opastusta kohti parempaa elämää.

No,  huhtikuun alussa vihdoin ryhdistäydyin ja lähestyin uutta kustantajaa. Allekirjoitin kirjani kustannussopimuksen ja seuraavana aamuna lähdin vetämään ryhmälle mindfulness- ja joogalomaa Italian Gardalle. Vasta lentokoneessa ehdin ajatella, mitä olin tehnyt. Olin sitoutunut kirjoittamaan kirjan ennätysajassa. Ehdin jo kauhistella aikatauluani kunnes tajusin, että olen jahkaillut kirjan kanssa jo vuosia. Aivan liian kauan. Ennen kirjoitin kirjan jos toisenkin reippaasti aikailematta. Viime vuosina olen jahkaillut, vaihtanut aihetta, empinyt, varmaan vatuloinutkin.

Pohjois- Italian lumoavan kauniissa maisemissa, kiitollisena ja innostuneena asia selkeni minulle entisestään. Päätin kirjoittaa kirjan samalla asenteella kuin tätä blogia - rennosti ja siitä nauttien. Suurimpana inspiraationa ja innoituksenani olette te, rakkaat blogini lukijat. Kiitos siitä!

Rakastan kurssimatkojen järjestämistä, sillä pääsin tapaamaan useiden päivien ajan uusia, kerrassaan hurmaavia ihmisiä.  Ihanaiset osallistujat, uudet ystäväni, ovat omalla kiinnostuksellaan ja avoimmuudellaan jälleen kerran osoittaneet, että ihan jokainen meistä ymmärtää aitojen elämänarvojen merkityksen, kunhan saamme siihen sopivan tilaisuuden. Olen ihaillen seurannut kaikkien halukkuutta ylittää oma mukavuusrajansa vaikkapa aamujoogassa (upea 76 + pariskunta joogaa ensimmäistä kertaa elämässän!), patikkaretkellä tai mindfulness- teemojen soveltamisessa omaan haastavaan elämäntilanteeseen.

Nyt sitten istun koneen äärellä niin paljon, että ymmärän miksi kirjailijoiden lihaksista tärkeimmät ovat tuolilla. Pitkään. Olen päivittänyt blogia todella vähän vaikka mieli kovin tekisi. Odottamassa on monta ihanaa kasvisruokareseptiä ja elämänohjeita arjen temmellyksiin. Lupaan paikata asian heti kun käsikirjoitus lähtee kustantajalle. Ja lupaan myös kertoa sinulle ensimmäiseksi, mikä kirja mjinulta tulee ulos syksyllä. Kiitos tuestasi, arvostan sitä suuresti!

Hurmaava Jaana Nakari pyörittää iki-ihanaa hotelli Villa Arcadiota vauhdilla ja sydämellä. Meidän yhteenlaskettu nopeus  on takanamme harppovien matkalaistemme mielestä järkyttävän kova.

Järjestän ensi syksynä ja keväänä taas uusia hemmottelu - ja patikointimatkoja joogalla ja mindfulnessilla maustettuna Villa Arcadion lumoaviin maisemiin. Kysy lisää susa@kontiki.fi

 MARIKAN MINDFULNESS ABC

KIRJAHANKKEET JÄIHIN JA BLOGI UUNIIN!

Mokaaminen tai ainakin sen julkinen tunnustaminen on kuulemma muodikasta. No nyt aion sitten olla tosi muodikas. Sinänsä mokaamisessa ei ole minulle mitään uutta. Eikä edes sen julkistamisessa. Teen eri asteisia möhläyksiä päivittäin ja olen jotenkin oppinut (melkein) hyväksymään asian. Virheettömyys on mielestäni jopa hieman pelottavaa. Kanssaihmiset relaavat, kun tajuavat, että muut ovat yllättävän samasta savesta valettuja muotopuolia. Gurutkin...

Mikä monista mokistani sai minut niin poikkeuksellisen tasapainottomaan tilaan, että jaksan väsätä siitä vielä blogin? Tämä: olin kaksoisbuukannut yhden koulutusviikonlopun. Siitä syntyi luonnollisesti aikamoinen sählis ja vaiva kaikille asianosaisille. Mutta kestin sen kaiken ihan hyvin sillä itsepähän olin sotkenut homman. Kurssilaisetkin suhtautuivat koko juttuun äärettömän tyylikkäästi. Mutta sitä en kestänyt, että sattumalta uudelleenjärjestelyjen keskellä törmäsin monisteeseeni nimeltä Marikan 10 parasta elämänohjetta (liitteenä alla). Luin sen ja vaivuin mustaan aukkoon. Olin nimittäin jättänyt noudattamatta jokaista omaa ohjettani.


Tässä tiivistelmä omista viisauksistani ikäänkuin väärinpäin.

1. Kun tajusin mokani, kauhistuin ensimmäiseksi sitä, miten muut suhtautuisivat selkeään töppäykseeni. Muitten mielipide merkitsi minulle aivan naurettavan paljon.

2. Teen asiat välillä niin nopeasti, että en itsekään pysy perässä. Se oli tämänkin sotkun perimmäinen syy. Argh. Milloinkahan opin tämän?

3. Olin juuri kyseisenä päivänä jättänyt aamuhiljentymisen väliin koska oli niin megakiire.
Ihan oikeasti, juuri silloihan pitää hiljentyä, jotta ei sotkisi koko loppupäivää.

4. Kyky olla ystävällinen toisille alkaa kotoa eli siitä, että pystymme olemaan ystävällisiä itsellemme.  Olin raivoissani itselleni. Se ei hyödytä ketään. Minut se lähes lamaannutti.

5. Vertailu mihin suuntaan tahansa on huono juttu. Silti mokani sai minut vertaamaan itseäni useampaan hienostuneen seesteiseen ystävääni, jotka taatusti eivät sotke päivämääriään. Häpesin.

6. Vastustus herättää aina vastustusta eli se on strategioista hyödyttömin. Silti vastustin viimeiseen saakka jopa sitä tosiasiaa, että olin sotkenut päivämäärät. Tuijotin kalenteria ja hoin, tämä ei voi olla totta, tämä ei voi olla totta. Kyllä se oli.

7. Vai että pitäisi kiinnostua omista kielteisistä tunteistaan? Epätoivo ja häpeä olivat äärettömän epämukavaa seuraa enkä olisi millään halunnut käyttää niitä navigaattorinani. Siksi onnistuin vellomaan mustissa tunteissani aivan tarpeettoman kauan. Ihan kun olisin jumittanut kääntöpaikalle kiertämään sitä yhä uudelleen.

8. Irti päästäminen? Eteenpäin meno? Häh? Jo tapahtunutta tilannetta kelatessani uudelleen ja uudelleen menetin viimeisetkin voimieni rippeet suunnistaa kohti ratkaisua. En todellakaan älynnyt, että tapahtunut on jo menneessä muodossa. Virkistin muistiani uudelleen ja uudelleen samalla sisällöllä.

9. Näinkö tilanteessa jotain hyvää? Osasinko tehdä tietoisen uudelleen tulkinnan? En.Ei mennyt tämä tapahtuma illan kiitollisuuskirjoitelmiini, sillä en tuntenut iltaan mennessä kiitollisuuden ripettäkään koko asiaa kohtaan.

Sitten sain puhelun ystävältä, jota oli pahoinpidelty. Hän oli shokissa ja ansaitse täyden huomioni. Heräsin yhtäkkiä keräämään kaikki 9 unohtunutta elämänohjettani sydämeni kätköistä. Tajusin silmänräpäyksessä, kuinka turha koko draamani oli ollut. Löysin itseni kymmenennestä ohjeestani. Lopetin oman napani ympärillä kieppumisen. Rakastin.

Tänään jaan kanssasi nuo 10 ohjettani, sillä uskon, että ne voivat oikeasti olla avuksi. Ja ymmärrän täysin, jos niiden soveltaminen itse kultakin välillä unohtuu. Mutta onneksi saamme aina uuden mahdollisuuden muistaa mikä on olennaista ja mikä ei. Elämä on.

Tämä oliivipuu ei ole isoin, kaunein eikä vanhin lajissaan. Silti se kosketti minua syvästi .

Oliivipuu on aikojen, ilmojen ja ties minkä kolhima. Se on silti äärettömän arvokkaan ja tyylikkään näköinen.

Taivaalle mahtuu paljon pilviä. Mutta ne ovat onneksi aina pienempiä kuin taivas. Näin ajattelen myös ongelmistani. Ne ovat kuin pilviä. Niitä tulee ja menee. Taivas pysyy.

Oliiviöljyä kuluu tunnetusti italialaisessa keittiössä runsain mitoin. Pääsin taas onnekseni kokkailemaan kokeneiden kylän tätien vahtivien silmien alla. Läpäisin testin juuri ja juuri. Tässä valmistuu tomaatti-sipuliseosta bruschetta - leipien päälle. Seos maustetaan yllätys, yllätys, runsaalla oliiviöljyllä ja suolalla.

Oikeasti. En tiennyt, että muut eivät tienneet, että kotitrampoliinilla voi juosta. Ei siis vain hyppiä ja pomppia kuin vietäriukko, vaan juosta ja oikein kunnolla. Ihan hikiseksi ja huohottavaksi. Tehdä oikein tehokas lenkki menemättä minnekään. Tai voi sillä hölkätäkin, jos ei jaksa juosta. Ja tietenkin pomppia, jos haluaa. Mutta minä olen nimenomaan halunnut juosta. Koska trampoliinilla se on ällistyttävän helppoa ja mukavaa. Sopii ikään, kiloihin ja kuntoon katsomatta lähes kaikille.

Miten päästä alkuun, ellet pääse jollekin lukemattomista mindfulness -kursseista?
Netti on onneksi täynnä illmaisia harjoituksia ja youtube-videoita.
 Mainioon vauhtiin pääset vaikkapa Mielenterveysseuran sivuilla.
Hyviä mindfulness- harjoituksia ilmaiseksi