Kello on paljon. Robin haluaa lähteä jo kotiin. Ota vielä yksi kuva minusta työpöytäni äärellä, pyydän. Tarvitsen sitä huomiselle energiasisustuskurssilleni (Huhuu, vielä mahtuu mukaan!)
Tässä se kuva on. En jaksanut siistiä pöytää tai ympäristöä. Rajasin kuvasta kylläkin sohvalla lojuneen valtaisan pinon sitä sun tätä. Jumppapallon jätin kuvaan, jotta voisin kertoa, että se on mainio tuoli silloin kun on kököttänyt paikoillaan liian kauan ja alaselkä on ihan turtana. Turhamaisuus esti minua käyttämästä sitä kuvassa istuimenani. Ei ollut erityisen edullinen kuvakulma. Joo.
Mutta ihan oikeasti, onko se niin tarpeen näyttää blogeissa vain täydellistä = epätodellista. Siitähän syntyy paineita niin tekijöille kuin lukijoille. Siksi en ole panostanut 'täydellisiin' kuviin enkä edelleenkään hio tekstejäni tuntikausia. Pitäisiko?
Olen viime viikkojen aikana ehtinyt miettiä monta kertaa, kuinka innostaa ja kannustaa sinua blogissani elämäntapamuutoksiin ilman, että niistä syntyy epäonnistunut olo. Pitäisi jaksaa, osata ja viitsiä, mutta ei aina jaksa, osaa eikä viitsi. En minäkään.
Silti kannustan kokeilemaan uusia tapoja elää. Huumorilla, hyväksyen ja hissukseen. Pienistä askelista muodostuu yleensä kestäviä polkuja. Tänään voisi riittää tyytyväisyyden aiheeksi se, että jaksaa hymyillä perheelle vaikka he eivät hymyilisi, nauttia lounaaksi jotain pikkuisen tavallista järkevämpää ja hilata itsensä illalla ulos edes korttelikierrokselle. Hyvän yön toivotus itsellemme voisi olla; hyvä minä, tein tänään parhaani ja se riittää. Huomenna on uusi hyvä päivä.
Tervetuloa torstaina 14.1. klo 17. Balderin salille energiasisustuskurssille. Se on yksi loistava ja helppo tapa tehdä toivottu elämäntaparemppa. Ei taatusti stressaa eikä edellytä täydellisyyttä.



