Meitä on paljon!




Lähestyin viime keväänä kahta isoa kustantajaa. Olin vihdoin saanut kirjani käsikirjoituksen sellaiseen kuntoon, että kehtasin lähettää sen eteenpäin. Aiheeni oli, yllätys yllätys, tarjota käytännön ohjeita niin kehon, mielen kuin tunne-elämän kohentamiseen. Kirja oli rakennettu ikäänkuin kokonaisvaltaiseksi hyvän elämän kuntosaliksi, jossa personal trainerinä toimisivat Hyvyys ja Rakkaus. Halusin, että muuttaisimme arjen pyhäksi kaikilla eri elämänalueillamme.

Sain viikkojen kuluttua molemmilta tahoilta asiallisen vastauksen; kiitos, mutta kirjani ei kiinnosta kustantajaa, koska sen aihepiiri ei kiinnosta lukijoita. Mitä? Ällistyneenä ja pettyneenä hautasin hankkeeni koko kesäksi. Syksyllä sisuunnuin. Tottakai me ihmiset haluamme parempaa elämää.
Me emme aina vain osaa tai jaksa sitä toteuttaa. Siksi olin halunnut tehdä kirjastani todellisen kädestä pitäen - oppaan. Neuvoa vaikkapa lehtikaalin käytössä. Kertoa, kuinka perheenjäsenten ja työkavereiden kanssa tulee paremmin toimeen. Innostaa miettimään omia arvoja. Antaa käytännön harjoitteita stressin alentamiseksi ja arjen helpottamiseksi. Koska mielestäni me sen ansaitsemme.
Ei ruuanlaitto ole maailman tärkein asia. Mutta kyllä se voi auttaa merkittävästi hyvän olon saavuttamisessa. Siksi jaan  reseptejä ja vinkkejä terveellisen kasvisruuan valmistamiseen.
Pitkä tarina lyhyeksi. Sain monelta taholta neuvon pitää blogia. Siis mitä? En ollut lukenut yhtäkään blogia, joten minulla oli, kuten olen jo aikaisemmin paljastanut, käsityksiä, jotka perustuivat täydelliseen tietämättömyyteen. Ennakkoluuloja. Lupasin kuitenkin itselleni, että kokeilen hommaa ja sittenpähän mielipiteeni pohjaa muuhunkin kuin varmaan tietämättömyyteen. Ryhdyin puuhaan avoimin mielin ja ilman sen ihmeempiä odotuksia. Päätin tehdä blogiin sellasia juttuja, joita itse haluaisin lukea ja laittaa myös oma elämäni likoon.

Kolme viikkoa sitten avasin Rakastu elämääsi! -blogin sivuston. Jännitti ihan hirveästi vaikka en ihan tiedä miksi. Asetin mielessäni tavoitteeksi, että sivustolla olisi vuodessa 50 000 kävijää. Tämän luvun tempaisin päästäni. Nyt, kolme viikkoa aloituksesta ollaan jo melkein tässä luvussa. Herttilei. Olen aivan haltioissani. Ja liikuttunut. Ei tainnut kustannustalon henkilöstö olla aivan meidän suomalaisten toiveiden ytimessä.

Hyvyys on ihmeellinen voima. Se kantaa silloinkin, kun on vähän hatara olo. Minulla on ollut kolmen viikon aikana monta hiljaista hetkeä, jolloin olen tuntenut, että teen jotain itseäni isompaa. Arvokasta ja hyödyllistä. Välillä olen kokenut itseni ihan hölmöksi, kun olen kirjoittanut suoraan sydämestäni. Sen kummemmin tekstejäni hiomatta. Ottamani kuvat ovat myös olleet sitä sun tätä laadultaan. Onneksi Robin, lapsenlapseni, on aina välillä hipsinyt luokseni järjestelmäkameran ja taidon kera.

Rakkauteni kurpitsaan on tarttunut moniin teistä niin hyvin, että blogiohjeitten jälkeen se on myyty loppuun monessa ruokakaupassa. Jee!
Koko ajan olen ollut järjettömän innostunut. Kiitos siitä kuuluu täysin sinulle! Opin joka päivä uutta ja palautteidenne kautta pääsen kehittämään sivustoa.

Mitä mieltä olet?  Kerrotaanko kustantajille ja muille epäilijöille, että hyvä elämä kiinnostaa meitä ihan oikeasti? 

Nostetaan tämän blogin lukijamäärää reippaasti ja näytetään numeroin, että meitä on 
TODELLA PALJON. Ehkäpä se kirjakin sitten joskus tulee painosta.

Kiitos, kiitos, kiitos!
Nämä kukat kuuluvat sinulle, arvoisa blogissani vierailija. KIITOS!



Marika Borg

14 kommenttia:

  1. Hyvä Marika!

    Sinulla on todellakin kirjoittamisen lahja.
    Hienoa, että käytät sitä ja jaoit tarinasi.
    Muistatko montako kertaa Jack Canfieldin Chicken Soup for the Soul torpattiin kustantajien toimesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Kati! Ja taitaa Jack Canfield olla sitkeämpää tekoa kuin minä. Meinasin ihan oikeasti lannistua. Kiitolliset halit Marika

      Poista
  2. Kiitos Marika, inspiraatiosta vuosien varrelta.
    Kummallista ettei kirja ottanut heti tuulta purjeisiinsa- suosittelen yrittämään vielä sen kanssa. Ehkä kolmas kustantaja antaa erilaisen vastauksen :)
    Hieno tämä sinun blogi, olen lukenut vanhoja voi hyvin lehtiä äitini arkistoista ja löytänyt muutamia hyviä juttujasi! Mahtavaa tätä vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kannustuksestasi! Kyllä se kirja tosiaan jossain vaiheessa syntyy. Nyt tuntuu oikein kivalta tehdä lyhyitä juttuja sieltä sun täältä. Samoin sinulle, mahtavaa uutta vuotta ja kiva, kun olet löytänyt vanhat Voi Hyvin- lehdet. Siellä on monta vieläkin ihan ajankohtaista juttua. Marika

      Poista
  3. Ihana tämä sinun blogisi!
    Outoa tuo kustantajien suhtautuminen, sillä nyt omaan itseensä on enemmän pinnalla kuin silloin kun olit päätoimittajana Voi hyvin lehdessä. Kaikki ne ovat tallessa. Tee leehdestähän se aikanaan Suomessa lähti ja sitten muuttui Terve elämä lehdeksi:)
    Olit yksi tämän alan uranuurtajia silloin.
    Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne kauniista ja kannustavasta viestistäsi! Kyllä olen ihan samaa mieltä että nyt näille asioille on vielä suurempi tarve ja kysyntäkin. Uskotaan näin ja ehkä blogi onkin parempi tapa tehdä kirja. Saan kivoja kuvia mukaan! Ihanaa uutta vuotta sinulle, lämmöllä, Marika

      Poista
  4. Hei! Kiva tämä blogi. Minulla on kirjahyllyssäni Luonnonkaunis nainen. Palaan siihen aika ajoin. Olen myös lukenut Irlannista kirjoittamasi. Ehkä sille oppaalle kuitenkin löytyy julkaisija? Siihen asti tämä blogi. Onnea matkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olet tykännyt kirjoistani. Ja kiitos tuestasi! Kaikkea hyvää uuteen vuoteesi, Marika

      Poista
  5. Hei Marika, oli hauska löytää uusi blogisi! Kaikkihan menee aina juuri niinkuin on tarkoituskin mennä - ehkä blogi on tällä hetkellä arvokkaampi kuin kirja? Sillä tavoitat enemmän ihmisiä. Onko se ollut toiveesi ja tavoitteesi.. Näin olet enemmän läsnä. Kiitos kirjoituksistasi ja ihanaa vuotta 2016 sinulle! Toivottaa Anne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anne rohkaisevista sanoistasi! Näinhän se on, että kaikki menee niin kun pitääkin. Toivon sinullekin ihanaa uutta vuotta ja olisi ihana nähdä jossain vaiheessa! Halit Marika

      Poista
  6. Juoksisin kipinkapin ostamaan uuden kirjasi. Sokeitako ne ovat siellä kustantamojen norsunluutorneissa?!? Toivottavasti edes ymmärtävät hävetä sitten, kun sinun teoksesi loistaa Mitä Suomi lukee -listan kärkipäässä. Mutta kirjaa odotellessa totean Marika, että blogisi on ihastuttava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kannustavasta viestistäsi ja anteeksi, että vastaan vasta nyt. En aina huomaa näitä kommentteja- olen aloittelija tässä bloggauksessa! Valoa kevääseesi, Marika

      Poista
  7. Hei Marika! Ihanaa, että löysin sinut jälleen - niin monen vuoden jälkeen! "Tutustuin" sinuun ollessasi Voi Hyvin -lehden päätoimittaja. Ja voi, miten upea lehti se silloin olikaan! Kun lähdit sieltä, lehden sisältö ja luonne pikkuhiljaa muuttuivat, ja sen "henki" tavanomastui - valitettavasti. Löysin blogisi ET-Terveys -lehdessä olevan jutun perusteella. Hienoa, että jaat täällä lukijoillesi tärkeitä asioita. Olen joskus kirjoittanut kiitollisuuspäiväkirjaa, ja nyt sinun innoittamanasi ryhdyn päivittämään sitä uudelleen. Kiitos sinulle kaikesta kannustuksesta, motivoinnista ja innostamisesta! Odotan "4-tyyppinä" (tein testin :) kärsivällisesti tulevaa kirjaasi, sillä se löytää varmasti kustantajan, kun aika on sille kypsä. Oikein ihanaa kevään odotusta sinulle ja läheisillesi!

    Kristiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kristiina ja kaunis kiitos ilahduttavasta palautteestasi! Toivottavasti saat jatkossakin iloa ja hyötyä blogistani. Sitä on kiva pitää! Valoista kevättä sinulle ja rakkaillesi! Marika

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.