Ystävä kysyi, miksi en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään tänne blogiini. Vastasin, että ei ole ollut mitään uutta sanottavaa. Sellaista, jota en olisi jo sanonut. Ei ole oikein aikaakaan. Eikä ole huvittanut. Tuli monta ei- sanaa ihan yksinkertaiseen ja varsin hyvään kysymykseen. 



Sitten muistin, että olin kirjoittanut noin vuosi sitten samasta asiasta otsikolla 
Ei vai kyllä? Ja jotakuinkin näillä sanoilla sen taannoisen blogini aloitin;
Ei ole aikaa. Ei ole rahaa. Ei ole energiaa. Ei ole kivaa. Ei ole mahdollisuutta. Ei ole. Teki tosi hyvää lukea oma blogini uudelleen. Olenko minä ainoa, jolla on liuta syitä olla tekemättä monia asioita? Pitääkö se paikkansa, että se, mitä meillä tuntuu olevan runsain mitoin, on kyky sanoa ei? Että olemme unohtaneet kyllä- sanan mahdin?

Näin väitti kirjailija Marianne Williamson eräällä luennollaan muutama vuosi sitten. Sanomme kuulemma ei juuri niille asioille, jotka antaisivat meille lisää energiaa, toivoa ja jopa innostusta omaan elämäämme. Yhdessäololle, rennolle liikkumiselle luonnossa, kirjan lukemiselle, haahuilulle ystävien ja perheen kera.  Jopa uudelle harrastukselle. Monille niille asioille, joita kuitenkin sanomme muillekin haluavamme. 
Mutta kun ei jaksa. Eikä ehdi. Eikä ole varaa. Ehkä sitten joskus. Mutta ei juuri nyt. Sitku muuttuu vain kovin nopesti ikuisuus-sitkoksi. Eikä se rahakaan ole kovin pätevä syy sillä ihanimmat asiat ovat todistetusti ilmaisia. 
Ehkäpä meillä ei oikeasti olisi varaa olla sanomatta kyllä. Aika kuluu järjettömällä vauhdilla kohti tuntematonta tulevaa eikä parempaa aikaa tule elää arvokasta elämää kuin juuri nyt.

" Se, että odottaa asioiden muuttuvan tekemättä mitään, on oikeastaan sama kuin istuisi lentokentällä odottamassa laivaa."


Oli ja on edelleen vaikea myöntää itselleni, että minäkin olen alkanut sanoa herkemmin ei kun kyllä. Pohdin ja pähkäilen, josko on aikaa johonkin ' ei välttämättömään'. Usein ei mielestäni ole. Mietin, viitsinkö lähteä johonkin tilaisuuteen, kun vähänkin väsyttää. Aika tavallista on ollut, että en viitsi. Harkitsen vieläkin tarpeettoman pitkään, onko minulla riittävästi sitä sun tätä, vaikkapa rahaa, tehdäkseni jotain arjesta poikkeavaa.

Yksi viime vuosien parhaista kuulemistani hokemista on Älä valita. Ala valita. 
Se tiivistää ehkäpä parhaiten sen, mitä tällä blogillani yritän sanoa itselleni ja sinulle. Parempia aikoja odotellessa ja olemassa olevia harmitellessa menee helposti elämä ohi kuin sumussa. 

Siksi tein tänään listan asioista, joita todella haluan tehdä ja kokea vielä tämän vuoden aikana. En tiedä toteutuvatko ne kaikki, mutta eivät ne ainakaan kaadu siihen, että en ole yrittänyt. 
Kyllä kiitos elämä!

Minä annan tänä jouluna lahjaksi viisautta, lämpöä ja ymmärrystä. Mm. näissä kirjoissa on kaikkea tätä ja paljon muutakin arvokasta.

Olen kuullut useilta ihmisiltä, että he eivät aio missään nimessä tehdä minkäänlaisia uudenvuodenlupauksia. - En halua enää pettyä itseeni, en kuitenkaan onnistu, he hokevat.
Sääli. Sillä juuri tuoreen vuoden alku on mielestäni aivan loistava hetki olla omalla puolellamme. Aloittaa ikäänkuin puhtaalta sivulta omassa elämässään. Pitää itsestänsä vihdoin parempaa huolta. Välittää aidosti niistä asioista, joilla on merkitystä. Keskittyä olennaiseen eli sellaisiin juttuihin, jotka todella parantavat arjen laatua.

Se, että on joskus epäonnistunut, on tietysti ymmärrettävästi painunut mieleen tiukasti ja ehkäpä lannistanut. Mutta menneisyys EI ole tulevaisuuden kartta ellemme me niin kuvittele ja oleta.
Aivot kyllä mielellään luulevat niin, sillä ne on ohjelmoitu varsin vanhanaikaisesti kyttäämään  mahdollisia 'repsahduksiamme'. Tämä on ilmeisesti palvellut ihmiskuntaa noin 50 tuhatta vuotta sitten. Ei kuitenkaan enää, ellet ole vielä oppinut, että kuuma liesi polttaa käden ja pimeällä kannattaa laittaa paljon heijastimia päällensä (ihan totta!).


Halu parantaa omia elintapoja on kaikin puolin tervettä ja toivottavaa. Epäonnistumisen manaaminen varmana juttuna on suorastaan masentavan helppo tapa todistaa olevansa jonkinsortin luuseri - sellainen, jonka kannatta pysytellä huonoissa ja usein suoranaisesti haitallisissa tavoissa. Se on valitettavasti mielestäni lähinnä tietämättömyyttä siitä, miten muutos tehdään onnistuneesti.

Olen vuosikymmenten aikana valmentanut tuhansia ihmisiä tekemään onnistuneita elämänmuutoksia uranvaihdosta laihdutukseen ja kaikesta muustakin mahdollisesta. Olen oppinut, mikä toimii ja mikä ei. Sen tiedän varmasti, että ennakkoasenne vaikuttaa lopputulokseen yllättävän paljon. Vaikeasta tulee vaikea. Yllättävän helposta tulee yllättävän helppoa. Kaikki on mahdollista tai mahdotonta, riippuen kumpaan uskoo. Usko pois.

Minkä tahansa toivotun elämäntapamuutoksen voi toteuttaa joko hyvin tai huonosti. Suurin osa yrittää hoitaa homman kehnosti ihan siksi, että ymmärrettävästi ei  tiedä, miten aivot reagoivat muutoksiin. Tahtoa kaikilla kyllä on, mutta keinot ovat vanhanaikaisia ja tehottomia. Aivot tekevät ylitöitä sabotoidakseen yrityksemme. Ollakseen onnistunut, muutoksen tulee tapahtua niin, että aivot ovat meidän puolella, eivätkä sitä vastaan.

Stressi on varma keino epäonnistua elämäntapamuutoksissa. Stressissä olemme reaktiivisia  ja se tarkoittaa sitä, että jos väsyttää, ei huvitaka pätkääkään lähteä salille. Sohva voittaa. Jos harmittaa, viherjauheen lisääminen ruokaan ei houkuttele. Suklaa voittaa. Kun aikaa tuntuu olevan vähän, on terveellisen ruuan valmistus kuin vuoren valloitus ja ystävälliset sanat häviävät jonnekin tiuskimisen jalkoihin. Ei jaksa eikä viitsi. Aivojen ylikuormitus tekee meistä yhtä herttaisia kuin nälkäisestä krokotiilistä.

Siksi meidän on onnistuaksemme saatava aivot puolellemme. Meidän tulee tainnuttaa kiukkuinen kroko ja rauhoittaa se osa aivoista, jossa paniikkinappula on jumittunut kiinni. Se onnistuu monin  eri stressinpurkukeinoin. Niitä voit lukea näistä edellisistä blogipostauksistani .

Kuuntele myös ilmainen hiljentymis- meditaatio, joka auttaa suuresti virittämään aivoimme muutosmyönteisiksi.

                                           RAUHOITTAVA HILJENTYMINEN 

Ennen kaikkea - ole itsesi puolella.

ps. Tervetuloa kuulemaan ihanista hyvinvointimatkoistani, joissa taatusti saat kokonaisvaltaisen hyvän olon kokemuksen!
TERVETULOA HYVINVOINTIMATKA- ILTAANI!

Kävin läpi epämääräistä sotkuvuorta työpöydälläni. Käteeni jäi paperinpalanen, jolle olin kirjoittanut käsin ' Muutu tai hyväksy - muu on itsensä hylkäämistä.' Olin ilmeisesti napannut lauseen jostakin ja halunnut sen muistaa, en tosin muista mistä ja milloin. Istahdin alas, luin lappua yhä uudelleen ja tajusin, että lause oli järisyttävän totta Joku oli osannut sanoa jotain hurjan tärkeää näin hienosti.

Helvetille on monta määritelmää. Yksi niistä on se, että on päivästä toiseen tyytymätön johonkin omassa elämässään mutta ei koe voivansa tehdä asialle mitään. Se on tuttua todella monelle meistä. Ja kyllä minä sen ymmärrän ihan omasta kokemuksestani - joskus ei vain koe, että itsellä on keinot, jaksamista, varaa tai mitä tahansa muutoksen vaatimaa asiaa. Tyytymättömyydestä tulee päivittäinen seuralainen, joka muuttaa arjen aika harmaaksi ja harmittavaksi.

On huojentavaa tietää, että mikään elämänmuutos ei ole meille kenellekään luontainen vahvuus. Biologisesti vastustamme muutosta vaikka tietoinen mieli haluaisi kuinka kovasti tahansa laihtua kasvisruualla, oppia ranskaa, käydä salilla 5 kertaa viikossa ja olla muutenkin sellainen kuin naistenlehdet meille reippaasti maalailevat. Onneksi olemme aivan viime vuosina oppineet lisää siitä kuinka muutoksen voi tehdä niin, että se on pysyvää ja kestävää eikä edes mahdottoman vaikeaa.

Tiedän, että muutos on paitsi mahdollinen, myös yllättävän helppoa, jos valjastamme mielen viisaasti avuksemme. Olen saanut seurata ja tukea satojen ihmisten elämänmuutoksia vuosien varrella. Ne ovat olleet mitä tahansa ihmiselle itselleen tärkeää, esimerkiksi laihdutuksesta ulkomaille muuttoon, kellarin raivaukseen tai vaikkapa uuden työpaikan löytämiseen. Olennaista toivotuille muutoksille on ollut se, että henkilö on halunnut ja kokenut tarvitsevansa jotain, mitä hänellä ei ollut. Hän on tarvinnut toivoa, keinoja, uskoa ja sitkeyttä. Ja tukea.

Onko sinulla joku muutostoive, jota olet haikaillut jo vuosia? Oletko kyllästynyt omaan jahkailuusi ja siihen, että et ole ennen onnistunut tavoitteissasi?
 Suosittelen lämpimästi, että tulet Rakastu elämääsi- kurssilleni saamaan aidosti toimivat keinot kestävälle elämänmuutokselle. Minä sitoudun sinun valmentamiseen kohti sitä, mitä toivot ja haluat.

Opit viisailla työkaluilla ja upean ryhmän tuella rakentamaan itsellesi selkeyttä ja toiveittesi tulevaisuuden. Tämä onminulta sinulle vilpitön ja kannustava kutsu harkita vielä, josko tämä syksyn kurssi olisi juuri sinulle. Kurssi alkaa elokuun lopulla ja paikkoja on vielä muutama vapaana.

Lue esite ja kysy lisää, jos tarpeen.  LUE RAKASTU ELÄMÄÄSI - KURSSIN ESITE TÄSTÄ!

Jos et pääse osallistumaan kurssilleni, mieti, kuinka voisit hyväksyä sen, mitä et juuri nyt osaa, jaksa tai pysty muuttamaan. Siitä tulee suurempi mielenrauha ja silloin jaksaa kaikkea paremmin. Olet sen arvoinen!

PS. Ihastuttavan kuvan on ottanut pikkusiskoni Johanna Davis. 
Hänellä on uskomaton kyky taltioida luonnon herkimpiä hetkiä kameralle. 
Kiitos Jonna tästä kuvasta!

päivittää nopeasti. Siihen menee tuhansia vuosia.

Rakastan pohjoisen luontoa, varsinkin ennen ja jälkeen mäkäräisten! Siellä rauhoitun ja hidastan sisäistä pikakiitäjääni.

Rakkautta on koiranpennun märkä pusu koko korvalle.

Jasmiini kukkii, salaatti rehottaa.
Kissa kuuntelee portailla.
Elämmme hitaasti.
Sirkka Selja

Olenko minä ainoa, jolla on kesällä pienoinen stressi siitä, että ehdin varmasti nauttia ohi kiitävästä kesästä? Nuuhkin kiihkeästi omenankukkia ja hups, ne menivät jo. Hipelöin iki-ihania syreenejä ja noukin kiehtovia kieloja ja voi ei, nekin ovat jo 'aikuistuneet'. Nyt tuijotan satoja pionin nuppuja pihallani enkä uskalla lähteä kotoa, etteivät ne vain kukkisi minulta salaa. Murehdin taivaallista kirsikkapuutani, joka aloitti ja  päätti uskomattoman vaaleanpunaisen juhlansa silloin, kun olin matkoilla kolme päivää. Magnoliakin räväytti ylenpalttiset kukkansa esille juuri ennen kovaa rankkasadetta eikä oikein toipunut siitä.  Ihmeellisen ihastuttavat ja tuoksuvat hetket tulevat ja menevät. Apua. Ehdinkö mukaan?

Runoilijat ovat aina osanneet pysäyttää meidät herkullisen pienten hetkien nautiskelijoiksi.
Minä saan runoista outoa lohtua juuri siihen, että kestän sen, että mikään ei oikeasti kestä kuin hetken. Ymmärrän toki teoreettisesti hyvin sen, että elomme ihanuus on kätkettynä juuri siihen, että osaamme tarttua ainutkertaiseen hetkeen täysillä. Nauttia siitä mikä on eikä olla huolissaan siitä, että kohta sitä ei enää ole. Minä en vielä täysin osaa, varsinkaan kesän kukkaloiston väliaikaisuutta en tahdo millään hyväksyä. Sieluni asuisi mieluiten ikuisessa kukkaparatiisissa. Mutta olen luvannut itselleni olla rehellinen teille tässä blogissani ja nyt sitten tiedätte, että tätä asiaa vasta harjoittelen vauva-askelin. Ainakin haluaisin, että palvomani pionit olisivat yhteistyöhaluisia tänä vuonna, etteivät räväyttäisi lautasen kokoisia taideteoksiaan vain muurahaisten iloksi. Paitsi että ne ovat tänä vuonna niin etuajassa, että olen juuri silloin työmatkalla Irlannissa!

Kukapa ei rakastaisi pioneja! Ne hurmaavat tuoksuvalla ylenpalttisuudellaan ja värien uskomattomalla herkkyydellä.

Kuulen - kuinka en kuulisi - 
lintu, lintujen  lintu.
Puun ja ruohojen uni on.
Nyt syttyy tähti, nyt herää sydän 
ja laulaa lintujen lintu.
Eila Kivikk'aho

Ikuisuus on jotenkin niin huima käsitys, että sen miettiminen saa minut myös pysähtymään ja huomaamaan sekunnin, hetken, jo melkein ohitetun ajan. Kesä on meille pohjolan asukkaille sellaista hurmaavaa poikkeusaikaa, että jotenkin meidän kannattaisi kollektiivisesti pysähtyä ja nauttia siitä ihan jokaisella solullamme. Ja niitä on paljon. Jos voisin, kieltäisin meiltä kaikilta kesällä riitelyn, ipadillä räpläyksen, autojonossa tuskailun, telkkariohjelmista narisemisen ja säästä voivottelun sekä kaiken sellaisen, joka vie huomion muualle kuin tuoksuvaan ihanuuteen ympärillämme.
Sillä Suomen kesää kauniimpaa ei löydy mistään.

Omenan kuoressa on reikä.
Jos siihen painaa korvansa kiinni
ja kuuntelee tarkasti,
voi veden ja tuulen ääniltä erottaa
astioiden helinää.
Toukka tiskaa.
Risto Rasa

Mokaaminen tai ainakin sen julkinen tunnustaminen on kuulemma muodikasta. No nyt aion sitten olla tosi muodikas. Sinänsä mokaamisessa ei ole minulle mitään uutta. Eikä edes sen julkistamisessa. Teen eri asteisia möhläyksiä päivittäin ja olen jotenkin oppinut (melkein) hyväksymään asian. Virheettömyys on mielestäni jopa hieman pelottavaa. Kanssaihmiset relaavat, kun tajuavat, että muut ovat yllättävän samasta savesta valettuja muotopuolia. Gurutkin...

Mikä monista mokistani sai minut niin poikkeuksellisen tasapainottomaan tilaan, että jaksan väsätä siitä vielä blogin? Tämä: olin kaksoisbuukannut yhden koulutusviikonlopun. Siitä syntyi luonnollisesti aikamoinen sählis ja vaiva kaikille asianosaisille. Mutta kestin sen kaiken ihan hyvin sillä itsepähän olin sotkenut homman. Kurssilaisetkin suhtautuivat koko juttuun äärettömän tyylikkäästi. Mutta sitä en kestänyt, että sattumalta uudelleenjärjestelyjen keskellä törmäsin monisteeseeni nimeltä Marikan 10 parasta elämänohjetta (liitteenä alla). Luin sen ja vaivuin mustaan aukkoon. Olin nimittäin jättänyt noudattamatta jokaista omaa ohjettani.


Tässä tiivistelmä omista viisauksistani ikäänkuin väärinpäin.

1. Kun tajusin mokani, kauhistuin ensimmäiseksi sitä, miten muut suhtautuisivat selkeään töppäykseeni. Muitten mielipide merkitsi minulle aivan naurettavan paljon.

2. Teen asiat välillä niin nopeasti, että en itsekään pysy perässä. Se oli tämänkin sotkun perimmäinen syy. Argh. Milloinkahan opin tämän?

3. Olin juuri kyseisenä päivänä jättänyt aamuhiljentymisen väliin koska oli niin megakiire.
Ihan oikeasti, juuri silloihan pitää hiljentyä, jotta ei sotkisi koko loppupäivää.

4. Kyky olla ystävällinen toisille alkaa kotoa eli siitä, että pystymme olemaan ystävällisiä itsellemme.  Olin raivoissani itselleni. Se ei hyödytä ketään. Minut se lähes lamaannutti.

5. Vertailu mihin suuntaan tahansa on huono juttu. Silti mokani sai minut vertaamaan itseäni useampaan hienostuneen seesteiseen ystävääni, jotka taatusti eivät sotke päivämääriään. Häpesin.

6. Vastustus herättää aina vastustusta eli se on strategioista hyödyttömin. Silti vastustin viimeiseen saakka jopa sitä tosiasiaa, että olin sotkenut päivämäärät. Tuijotin kalenteria ja hoin, tämä ei voi olla totta, tämä ei voi olla totta. Kyllä se oli.

7. Vai että pitäisi kiinnostua omista kielteisistä tunteistaan? Epätoivo ja häpeä olivat äärettömän epämukavaa seuraa enkä olisi millään halunnut käyttää niitä navigaattorinani. Siksi onnistuin vellomaan mustissa tunteissani aivan tarpeettoman kauan. Ihan kun olisin jumittanut kääntöpaikalle kiertämään sitä yhä uudelleen.

8. Irti päästäminen? Eteenpäin meno? Häh? Jo tapahtunutta tilannetta kelatessani uudelleen ja uudelleen menetin viimeisetkin voimieni rippeet suunnistaa kohti ratkaisua. En todellakaan älynnyt, että tapahtunut on jo menneessä muodossa. Virkistin muistiani uudelleen ja uudelleen samalla sisällöllä.

9. Näinkö tilanteessa jotain hyvää? Osasinko tehdä tietoisen uudelleen tulkinnan? En.Ei mennyt tämä tapahtuma illan kiitollisuuskirjoitelmiini, sillä en tuntenut iltaan mennessä kiitollisuuden ripettäkään koko asiaa kohtaan.

Sitten sain puhelun ystävältä, jota oli pahoinpidelty. Hän oli shokissa ja ansaitse täyden huomioni. Heräsin yhtäkkiä keräämään kaikki 9 unohtunutta elämänohjettani sydämeni kätköistä. Tajusin silmänräpäyksessä, kuinka turha koko draamani oli ollut. Löysin itseni kymmenennestä ohjeestani. Lopetin oman napani ympärillä kieppumisen. Rakastin.

Tänään jaan kanssasi nuo 10 ohjettani, sillä uskon, että ne voivat oikeasti olla avuksi. Ja ymmärrän täysin, jos niiden soveltaminen itse kultakin välillä unohtuu. Mutta onneksi saamme aina uuden mahdollisuuden muistaa mikä on olennaista ja mikä ei. Elämä on.

Tämä oliivipuu ei ole isoin, kaunein eikä vanhin lajissaan. Silti se kosketti minua syvästi .

Oliivipuu on aikojen, ilmojen ja ties minkä kolhima. Se on silti äärettömän arvokkaan ja tyylikkään näköinen.

Taivaalle mahtuu paljon pilviä. Mutta ne ovat onneksi aina pienempiä kuin taivas. Näin ajattelen myös ongelmistani. Ne ovat kuin pilviä. Niitä tulee ja menee. Taivas pysyy.

Oliiviöljyä kuluu tunnetusti italialaisessa keittiössä runsain mitoin. Pääsin taas onnekseni kokkailemaan kokeneiden kylän tätien vahtivien silmien alla. Läpäisin testin juuri ja juuri. Tässä valmistuu tomaatti-sipuliseosta bruschetta - leipien päälle. Seos maustetaan yllätys, yllätys, runsaalla oliiviöljyllä ja suolalla.

Miten päästä alkuun, ellet pääse jollekin lukemattomista mindfulness -kursseista?
Netti on onneksi täynnä illmaisia harjoituksia ja youtube-videoita.
 Mainioon vauhtiin pääset vaikkapa Mielenterveysseuran sivuilla.
Hyviä mindfulness- harjoituksia ilmaiseksi

Teen oletuksen; peset hampaasi ainakin kerran päivässä. Oletan myös, että et illalla huokaile, miten ihmeessä ehdit aamulla senkin homman hoitaa. En usko, että myöskään päivittelet heti herättyäsi, että hohhoijaa, taas pitäisi ryhtyä hampaiden puhdistuksen. Tuskin tuskailet sitä, että illalla ne hampulit pitää TAAS puhdistaa. Peset hampaat, koska olet oppinut tekemään niin. Ymmärrät myös, että se on järkevää ja perushygieniaan kuuluva juttu. Se vain tehdään ja sitä paitsi puhtaat hampaat tuntuvat miellyttävämmiltä.

Hampaiden pesuun menee yleensä muutama minuutti ja sen tekee ilman suuria tunnekuohuja. Hiljentymiseen menee minimissään saman verran aikaa, mutta sen tekeminen päivittäin on  vaikeampaa kuin Etelänavan valloitus. Ainakin se vaikuttaa siltä sen perusteella, mitä minulle sanotaan, kun suosittelen uudelleen ja uudelleen, että hiljentyisimme päivittäin vähintään kolmeksi minuutiksi. Selitän kohta miksi.

Et usko, kuinka monta kertaa olen kuullut, että kyllähän minä, mutta kyllä se Marika on vain niin, että ei meidän huushollissa sellainen mietiskely onnistu aamuisin/iltaisin/koskaan. Ei ole aikaa. Ei lapset anna rauhaa. Ei sitä vain muista. Ei pysty keskittymään. Ja kyllähän minä tiedän, että pitäisi, mutta. Mutta. Mutta.

No ei sitten. Tai jos kuitenkin. Jokapäiväinen hiljentyminen on, uskallanko sanoa, jopa tärkeämpää kuin hampaiden pesu. Toki suosittelen molempia, mutta jos nyt täytyy valita ja todellakin, todellakin, todellakin oma elämä on kiinni siitä 180 sekunnista, niin voihan sitä sitten vaihdella hommaa vaikka vuoropäivinä hampaita pesten ja vuoropäivinä hiljentymällä.

Hiljentyminen, siis hienommin sanottuna meditointi, on MIELEN HYGIENIAA. Sen on todistettu siistivän sisäistä kaaostamme loistavasti. Se tekee meidät onnellisemmaksi. Se muuttaa meidät rauhallisemmaksi. Olemme tasapainoisempia ja ystävällisempiä. Säännöllinen hiljentyminen koulii tutkitusti aivomme myönteisemmiksi ja myötätuntoisemmiksi. Teemme viisaampia päätöksiä.
Ajatus kulkee kirkkaammin. Olemme vähemmän ympäristöhaitta, enemmän iloksi ja valoksi itsellemme ja muille. Googlaa huviksesi meditoinnin myönteiset vaikutukset. Ylläty iloisesti.

Eikä tässä vielä kaikki. Hiljentymisellä on suoranaisia, myönteisiä vaikutuksia kehomme terveyteen. Saattaisipa jopa toimia paremmin kuin joku ihmerahka. Meditointi vaikuttaa mm. hermostoomme ja hormonitasapainoomme, puhumattakaan verenpaineeseemme. Stressi hellittää. Kortisolitaso laskee. Se taas laihduttaa. Parempi kysymys olisikin, mihin meditoinnilla ei ole eheyttävää vaikutusta.
Mikä parasta, ei tarvitse lähteä Intiaan vuodeksi. Kolme minuuttia vaikkapa kotisohvalla on loistava alku, kunhan sitä tekee vakkaristi noin kuukauden. Sitten yleensä alkaa huomata, että haluaa jatkaa ja kolme minuuttia tekee mieli vähän venyttää. Olo on niin paljon parempi. Hiljentymisen hyödyt kertautuvat toistosta ja yksikään kerta ei mene hukkaan.

Tarvitsemmeko me ihan oikeasti lisää syitä tehdä hiljentymisestä yhtä itsestään selvän asian kuin hampaiden pesusta? Jota muuten vastustimme lapsena aika tarmokkaasti tai ainakin meidät siihen siedätettiin päivästä toiseen. Kaikkeen tottuu, kunhan tajuaa, että muuhun ei ole varaa. Meillä ei ole varaa olla meditoimatta. Sen verran levottomaksi tämä elämä vaikuttaa menneen. Minä ainakin koen olevani aikamoinen sotku, ellen hiljenny joka aamu ja ilta. Katson, että ympärilläni olevat ihmiset ansaitsevat minut siistimpänä. Olisitko sinäkin ansainnut onnellisemman elämän?

PIKAOPAS MEDITOINTIIN

Ai niin, miten hiljennytään? Se on ällistyttävän helppoa. 1. Suljetaan känny. 2. Suljetaan suu.
3. Suljetaan silmät. 4. Keskitytään ihailemaan omaa ihmeellista hengitystä. Kuunnellaan sitä, tunnetaan se sisällämme, huomataan sisäänhengitys, havaitaan uloshengitys. 5. Keskitytään siihen, että ei välitetä yhtikäs mitään niistä miljoonasta ajatuksesta, joita risteilee päässä. Ei ne sieltä minnekään katoa, joten annetaan niitten ihan rauhassa laukata sinne sun tänne. Aah.

Laita kello soimaan kolmen minuutin päähän, ettei tarvitse vilkuilla, milloin ikuisuus on kulunut. Ajankuluksesi voit laskea 180:een. Tai vähän eteenpäin. Koska jokainen sekunti lisää on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Näin se on. Eikä kukaan meistä voi epäonnistua. Ollaan vain hiljaa. Ei sen enempää.

Helmi haluaa hiljentyä, koska Helmi on huomannut, että se on kivaa! Sitäpaitsi Helmi on huomannut, että aikuiset ovat mukavampia, kun he myös ovat hiljentyneet.