Kaunis kiitos!

 Hei ystävät! Ilman teitä ihania kuulijoitani, opiskelijoitani, lukijoitani en voisi tehdä työtä, jota rakastan. Te olette myös innoittaneet minut blogin tekoon. Iso ja lämmin kiitos kuuluu teille.
Minulla on ollut ilo ja kunnia puhua yli 40 vuoden ajan ( se on kyllä ällistyttävän pitkä aika!) tuhansille ihmisille kaikesta, mikä liittyy hyvän ja luonnonmukaiseen elämään. Sydämestäni voin sanoa, että olen edelleen valtavan innostunut. Ja uskon, että nämä aiheet ovat tänään ajankohtaisempia kuin koskaan aikaisemmin.

Tarjoudun matkaoppaaksesi parempaan arkeen. Siitä tässä blogissani on kyse. Annan ajatuksia, ohjeita, vinkkejä ja ihan suoranaisia reseptejäkin siihen, kuinka me voimme muuttaa olomme paremmaksi, mielemme keveämmäksi ja ihmissuhteet rakkauden värittämiksi.

Olen erityisen kiinnostunut siitä, miten ohjata sinua tekemään muutoksen niin, että se on kestävä ja lempeä. Elämäntaparemontin ei tarvitse olla itkua, rääkkiä ja epäonnistumisia. Sen voi tehdä viisaasti ja ymmärryksellä. Otetaan sisäinen asiantuntijuus ja aivojen käyttöohjeet mukaan.

Rakkaus on ainoa kestävä ja tosi asia tässä maailmassa. Se värittäköön kaikkea, mitä tänne blogiini laitan.
Kiitos, kun luet tätä blogia.
Kiitos, kun kommentoit kauniisti ja kunnioittavasti.
Kiitos, kun levität hyvää. Kiitos!

Lämmöllä, Marika


 Vaikka vedin kolmea hyvinvointilehteä (TEE-lehti, Terve Elämä, Voi Hyvin) yhteensä yli parikymmentä vuotta, olen sydämeltäni enemmän puhuja, kouluttaja ja kurssien vetäjä.
Nautin ihmisten kohtaamisesta ja olen aina yhtä otettu siitä, että joku teistä valitsee sen, että tulee minua kuuntelemaan ja opiskelemaan kanssani.
Toivon, että sanani herättävät ja muistuttavat meitä olennaisesta. Olen tinkimätön hyvyyden puolustaja. Omaa elämäänsä kannattaa rakastaa, sillä silloin siitä tulee myös ilo ja voimavara muille valoa tarvitseville läheisille.
 Sari Hämäläinen on oikea käteni ja välillä vasenkin. Saria saan kiittää siitä, että jaksan keskittyä työhöni sisältöön enkä sotkeudu jokaiseen lillukanvarteen. Sari luotsaa tällä hetkellä upeasti 'vauvaani' eli MB Elämäntaidon Valmentajan ammatillista koulutusta. Olen suunnattoman ylpeä Sarista ja olen myös suunnattoman ylpeä koulutuksestamme. Se on kansaivälisesti arvostettu, ICF -akkreditoitu koulutusohjelma, jossa tiedon lisäksi saa olennaisimmat elämänarvot.
Tämä koulutus antaa korvaamattomia elämäntaitoja, joista vuorovaikutustaidot ovat tärkeimmät.
LUE LISÄÄ MB ELÄMÄNTAIDON VALMENTAJAN AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA.


Marika Borg

4 kommenttia:

  1. Kiitos Marika sinulle! Kiitos kun valaiset meitä muita ja tuot meistä kauniin esille. Olen suunnattoman kiitollinen kaikesta mitä olet opettanut ja mitä olet itsessäni sytyttänyt. Ja varmasti kiitollisia ovat myös läheiseni. ❤️ Ikinä en ole yhdestäkään blogista ollut näin innoissani. Tästä tulee huippu juttu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos rohkaisevista sanoistasi! Niitä tarvitaan näin ekanan päivänä:)

      Poista
  2. Kiitos jo etukäteen ♥
    Olen vuosia sitten käynyt viikonlopun mittaisen aarrekarttakurssin.
    Senkin jälkeen olen tehnyt aarrekarttoja- ja mikä parasta, sain ystäväni innostumaan myös ja hänen ruokatottumuksensa paranivat kartan avulla huimasti!

    Kaikkea Hyvää!
    Terveisin Annikki

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.