Mihin säästät aikaa ja energiaa?

Ah, aika ja energia - nuo maagisesti näkymättömät ja niukat luonnonvaramme! Nyt niitä kuuluu säästää. Siis omaa vähäistä aikaansa. Ja energiaa, jota on vielä vähemmän kuin aikaa. On pihdattava ja vahdittava, etteivät ne kulu. Onneksi valmisruuat säästävät aikaa. Ja energiaa. Aikaa säästyy myös, kun ei enää anneta lahjoja. Varsinkaan aikuisille, sillä ne vievät ajan lisäksi kovasti energiaa. Eihän sitä tiedä, mitä antaa isolle ihmiselle. Aikaa ja energiaa säästyy erityisen paljon, jos lähtee viettämään vaivalloista joulua jonnekin kauas, jossa joulu tuodaan valmiina eteen tai sitä ei tarvitse palmujen katveessa edes muistaa. Säästöä syntyy, kun ei tarvitse tehdä itse mitään. Säästää omaa kallisarvoista aikaansa ja olemattomia energioitaan. Vai säästyykö? Ja mihin?

Aika ja energia ovat arvokasta valuuttaa nykyajan ihmiselle. Ainakin niistä tai oikeammin niiden niukkuudesta puhutaan paljon. Kun ei ehdi eikä oikein jaksa. Väsyttää ja on kiire. Siksi tartumme keinoihin, joita markkinoidaan meille säästötoimenpiteinä. Olkaamme armollisia itsellemme, huokailevat naistenlehdet. Ottakaa käyttöön markkinoiden monet oikopolut, meille myydään. Ostakaamme itsellemme arvokasta laatuaikaa vaikkapa noutoruualla ja palveluilla. Onhan meillä tärkeämpääkin tekemistä ajallamme ja energiallamme.

Hmm. Onko ihan oikeasti? Ihan tarkkaan ottaen, mitä me oikein olemme tekemässä?
Tässä kaksi voimalausetta, jotka auttavat minua rauhoittumaan. On helpompi tehdä viisaita valintoja arjen keskellä, kun on tunne siitä, että on riittävästi aikaa ja energiaa niihin asioihin, joilla on aidosti merkitystä.
Kysyn vaan, mihin me haluamme säästää aikaa ja energiaa? Olisihan se hienoa, jos me todellakin tallentaisimme näitä erittäin haluttuja ylellisyyksiä olennaisiin asioihin. Esimerkiksi puolison kuunteluun, ystävien tapaamisiin, lasten kanssa jutusteluun, vanhusten luona viipyilyyn, pitkillä lenkeillä koiran ja kaverin kera. Laatuaikaan.
 Onnellisuuspankkiin, josta voisi nostaa runsain mitoin rakkausvaluuttaa päivittäiseen käyttöön. 

Mutta kun ei se ihan näin hienosti taida mennä. Tutkimusten mukaan käytämme yhä lisääntyviä aikoja, vaikkapa ruuanlaitosta yli jäänyttä aikaa, lähinnä älypuhelinten räpläilyyn ja tv-sarjojen kokonaisten tuotantokausien 'ylensyöntiin'. Säästetty energia - mitä se sellainen on? Tarvitsemmeko me sitä siihen, että jaksamme olla tekemättä mitään, joka oikeasti tekisi olomme paremmaksi. Väsymys ei valitettavasti poistu sillä, että ei tee mitään.

Jokainen meistä tietää sisimmissään, että iloinen yhdessäolo rakkaitten ja ystävien kanssa antaa energiaa. Silti yhteisten hetkien järjestämisestä on tullut pikkuhiljaa vuoristokiipeilyäkin raskaampi toimenpide. Ei löydy tyhjiä hetkiä. Kuka sitä nyt ehtii siivota kotiaan, saati laittaa ruokaa.
Haluamme ulkoistaa joulun ja muut osallistumistamme edellyttävät tapahtumat, jotta meille jäisi ' 'aikaa ja energiaa' tehdä asioita, jotka vievät meidän aikamme ja energiamme.

Putkilossa oleva lanttumössö nopeuttaa ihan varmasti lanttulaatikon tekoa. Valmiin laatikon osto tuo vielä selkeämmän ajansäästön. Mutta olennainen kysymys lienee, mihin sen lanttujen kuorimisesta ja kypsennyksestä ylijääneen ajan käyttää. Tai sen ajan, jonka on ennen käyttänyt miettiessä, miten voisi ilahduttaa lähimmäisiään jouluna. Sillä rahasta lahjoissa ei ole kyse. Eikä tavarasta. Ne ovat vain tekosyitä sille, että ei ole sitä kuuluisaa energiaa miettiä ketään muuta kuin itseään ja sitä, kuinka vähän on energiaa. Ja aikaa.

Huopaan kääriytyminen punaviinilasi kädessä on muodikas ehdotus hyvälle ololle. En kyllä ole kuullut hölmömpää. Ikäänkuin kasassa istuminen alkoholia nauttien on parantanut kenenkään oloa hetkeä pitempään. Kotona löhöily laite tai lasi ( tai molemmat!) kourassa ei edistä kenenkään mielenterveyttä kuin kiitävän hetken. Yhteisöllisyys, yhteys toisiin ihmisiin ja sopiva kehon liikunta tekevät tutkitusti eniten kestävää hyvää meille. Se kantaa silloinkin, kun elämä on kuoppaista.

Ehdotan, että pysähdymme hetkeksi ja hengitämme syvään ja rauhallisesti. Sen sijaan, että päivittelisimme kännyköiden liimautumista toisten ihmisten käsiin ja sitä, että joulukin on mennyt sellaiseksi tai tällaiseksi, pysähtyisimme miettimään, miten voisimme kääntää tämän ainutlaatuisen vuodenajan voitoksemme. Haluaisin kannustaa meitä siihen, että nauttisimme mahdollisuudesta 'tuhlata aikaa' läheisiimme, vaikkapa tehdä ruokaa rakkaillemme. Että iloitsisimme mahdollisuudesta antaa vaikkapa aineettomia lahjoja toisillemme. Kukapa ei ilahtuisi lahjakortista, jossa luvataan vaikka auttaa lumitöissä tai viedä tarpeettomia tavaroita kierrätyskeskukseen puolestasi.

Kyllä vapaaehtoisesta antamisesta saa ihan oikeasti lisää energiaa itselleen. Oman ajan ja vaivan pihtaaminen tekee meistä vain väsyneitä ja ikäviä. Mahdollisuuksia antaa on loputtomasti. Vanhuksen luona vierailu täyttää sydämen hyvällä ololla. Pipareiden leipominen lasten kanssa on sotkuista, mutta jos sen tekee kiireettömästi ja kiitollisin mielin, saattaapi siitä kertyä energiaa paljon enemmän kuin sohvalla facebookia kahlaten.

Jos sinulle tuottaa vilpitöntä iloa se, että sinun ei tarvitse nostaa tikkuakaan ristiin tai rastiin juhlapyhinä, lupaathan itsesi ja läheistesi takia aidosti nauttia siitä. Anna siitä tulevan energian muuntua lämmöksi, läsnäoloksi ja arvostukseksi niitä kohtaan, jotka hengailevat kanssasi pitkin vuotta. Syyllisyys on turha viitta, joka ei jalosta.

Jos taas rakastat väsätä juhlia pitkän kaavan mukaan, hyvä sinä! Ethän kuitenkaan syyllistä muita, jotka eivät osaa tai pysty tai kertakaikkiaan halua samaa. Iloinen ihminen on paras lahja sekä itselle että niille, jotka saavat olla kanssasi. Marttyyrit ovat huonoa seuraa. Aina.

Saanko suositella, että hoet itsellesi aina välillä, varsinkin silloin, kun koet että aikaa ei ole riittävästi etkä jaksa oikein mitään, näitä kahta taikamantraa:

1. Aikaa on runsaasti kaikkeen olennaiseen!

2. Minulla on runsaasti energiaa tehdä hyviä asioita!

Toivon sydämestäni, että tulevat joulupyhät ovat sinulle ja rakkaillesi mitä mieluisinta aikaa.
Joskus elämä ei mene ihan niinkuin sen toivoisi menevän. Silloin kannattaa muokata ajatukset sellaiseksi kuin toivoisi niiden olevan. Hyvä elämä tehdään, yksi hyvä ajatus kerrallaan.

Tule ensi tammikuun lopulla alkavaan Rakastu elämääsi -koulutukseen. Siellä pääset käytännössä kokeilemaan, kuinka hyvältä tuntuu elämä, jossa tekee olennaisia ja hyviä asioita itselleen. Ilmoittaudu pian katja@namaste.fi , vielä muutama paikka vapaana. Olisiko yksi juuri sinulle? 






Marika Borg

1 kommentti:

  1. For example, the supplier shows a 6, the third baseman has 12 and hits a 10 to bust. The supplier turns up a 10 for 16, then attracts a 5 for 21, beating all players on the desk. The third baseman is probably to|prone to} take heat from other players for taking the supplier's bust card instead of 카지노 standing.

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.