Bataattiveneillä kylläiseksi!


Jos joku sanoo, että ei tule täyteen kasvisruualla, niin ei taatusti ole koskaan syönyt bataattiveneitä. Tarjosin näitä ja kaalisalaattia ystäville ja kaikki ähkyivät yhden lautasellisen jälkeen.
Nämä olisivat varmasti maistuneet mainiosti myös seuraavana päivänä. Mutta ei jäänyt yhtään yli.

INTIALAISET BATAATTIVENEET 

ainekset, joista tuli yksi uunipellillinen (onpa hauska sana - ihan kuin italiaa!)

3 -5 bataattia
oliiviöljyä
madrascurry-mausteseosta
tuoretta korianteria tai persiljaa
yrttisuolaa

Kuori bataatit ja lohko neljään tai kuuteen venemalliseen osaan. Jos haluat, että bataatit valmistuvat uunissa nopeasti ( noin 10 -15 minuuttia), niin voit keittää bataatteja etukäteen. Itse tein näin, mutta voit myös leikata bataatit raakana ja pidentää kypsennysaikaa uunissa ( noin 1/2 tuntia).

Valitsitpa kumman tavan tahansa, niin levitä bataattilohkot leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele päälle reilusti suolaa ja madrascurryjauhetta. Lorauta myös anteliaasti oliiviöljyä ja laita n. 200 asteiseen uuniin kypsentymään.

Keväinen kaalisalaatti
Juu, ei ole kuvaa, koska unohdin ottaa.

Valmista bataattien  kypsyessä kaalisalaatti silppuamalla tai raastamalla kevätkaalia mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi. Sekoita joukkoon yrttisuolaa, sitruunamehua ja oliiviöljyä. Kuutioi kurkku ja lisää se kaalin joukkoon sekä nippu silputtua tilliä ja kevätsipulia.

Tähän ruokaan sopii hyvin turkkilainen jugurttikastike tai fetajuusto, mutta minä tarjosin vain bataattiveneet ja mehevän kaalisalaatin. Hyvin maistui jälleen kerran ystäville. Joko he ovat äärettömän kohteliaita ja kaikkeen tyytyväisiä tai sitten ruoka oli oikeasti hyvää.

Marika Borg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.