Herätys! Julistan valituslakon. Tuletko mukaan?



Urputus uuvuttaa. ' Tulisi jo kevät. Tai kesä. On kylmä. Apua, lunta tuli kamalasti. Voi ei, minne se lumi katosi just kun alkoi hiihtokelit. Jos vain pääsisi etelän aurinkoon. Menipä nopeasti se viikko etelässä ja sielläkin oli huonot ilmat. Kiire, kiire,kiire. Mihin tämä aika oikein katoaa. Ei jaksa, ei ehdi, ei ole edes rahaa. Eikä oikein huvita. Farkut kiristävät edelleen.'

Minä julistan tässä nyt ihan virallisesti oman valituslakkoni, jonka toivon kestävän todella, todella, todella pitkään. Jos valitan, siitä saa sanoa minulle heti.  Narina ja marina eivät tee tästä maailmasta eikä edes omasta pikku universumistani yhtään sen parempaa. Kun mikään ei oikein tunnu olevan kohdallaan, alkaa todellakin kaikki olla pois paikoiltaan. Ainakaan muitten käytös. Ja Suomen ilmasto. Ihan yllättävän hankalaa vaikuttaa olevan elomme yhdessä maailman rikkaimmista, turvallisimmista ja puhtaimmista maista.

Sinä ja minä luomme Suomen ilmaston. Ja nyt puhun siitä olennaisesta ilmastosta - yleisestä ilmapiiristä, joka sikiää, kasvaa ja leviää  puheistamme ja teoistamme. Kysymys kuuluukin, olenko minä ja sinä osa ikävää ilmastomuutosta vai olemmeko aidosti osa puhdistuvaa ilmapiiriä. Se on meistä kiinni. Kirkkaalle taivaalle ilmestyy enemmän ja enemmän pilviä eikä valoa näy, ellemme herää tajuamaan, että siellä se aurinko loistaa taivaalla, ihan koko ajan.

Minulla ei oikeasti ole minnekään kiire. En halua, että helmikuu loppuu nopeasti ja että juuri tämä ainutlaatuinen kevät häviää äkkiä menneisyyteen. Haluan nauttia juuri tästä hetkestä, ikäänkuin se olisi viimeinen. Haluan elää kiitollisena ja innostuneena. Haluan valita onnellisuuden, sillä se ja vain se valaisee mieleni ja ympäristöni. Minne ihmeessä meillä on oikein kiire? Hautaanko? Ei aavistustakaan, sillä elämä on matka ilman etäisyyttä enkä siten tiedä, milloin olen 'perillä'.

Kiitollisuus on näkökulman valinta, ei seuraustaa siitä, että elämä on sattunut kohtelemaan poispilattuja meitä jonkinlaisella lottovoitolla. Se muuten on tosiasia meille suomalaisille ihan jokainen päivä. Emme ole  jossain maailman monista järkyttävän  turvattomista ja lohduttomista paikoista. Mielestäni on jotenkin tyylitöntä, että emme tätä onneamme tajua. Sitäpaitsi onnellinen jaksaa tehdä niille omassakin maassamme oleville ongelmille enemmän kuin omasta navastansa lumoutuneet narisijat.

Mikä meitä väsyttää niin, että emme jaksa mitään muuta kuin valittaa vetämättömyyttämme ja puutteellista elämäämme /lähimmäisiämme? Olen aika varma, että  juuri valittaminen sen vetämättömän olon tekee. Ja se, että olemme tylyjä ja epäystävällisiä itsellemme ja muille. Kaiken voi tehdä joko itseään väsähdyttäen tai itseään voimaannuttaen. Meidän ainoana tehtävänämme on valita viisaampi näkökulma. Se ei vie aikaa eikä rahaa.

Tuletko mukaan valituslakkoon? Haluatko herätä sydän kirkkaana ja askel keveänä? Lopeta kanssani narina, valitus, päivittely, syyttely, paheksunta ja niiden samojen iänikuisten tekosyitten kelaaminen. Tee ainakin parhaasi ja kokeile. Kukaan meistä ei pysty siihen koko ajan, mutta täydellisen ja nykyisen välillä on paljon tilaa. Se, että emme jaksa, viitsi, halua tai ehdi, on ylellinen valinta.
Valitkaamme toisin. Se kannattaa.


Marika Borg

3 kommenttia:

  1. Kiitos Marika! Tämä kirjoitus tuli kuin tilauksesta. Ennenkaikkea kohta, jossa sanoot valittamista tyylittömäksi, sitä se omalla kohdallani usein on ja kun tyylittömyytensä huomaa, se vasta kirpaiseekin... Mutta nyt kiitoksen kautta! :-) Mukavaa lokakuun loppua, kestäköön se pitkään. T. Janne-5 ;)

    VastaaPoista
  2. Osui ja upposi :) Liityn ehdottomasti mukaan! Niiiiiin nappiajoitus tälle viestille, ettei paremmin voisi olla. Ja meitä on todella monta, jolle tämä asia varmasti kolahtaa. Välitin tekstisi myös siskolleni sekä koko työyhteisölleni. Kiitos Marika! t. Mardu

    VastaaPoista
  3. Olen pyrkinyt itsekin samaan. Aina voi vähän petrata 💕

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.