Tein sen eilen. Tein sen toissapäivänä. Olen tehnyt sen satoja, ellen tuhansia kertoja. Mutta en tee sitä enää tänään. Enkä toivottavasti koskaan. Lupaan olla valittamatta siitä, kuinka raskasta on jonottaa kauppakeskuksen parkkipaikalle, kuunnella joululauluja marketeissa ja kuinka todella väsyttävää on ostaa kassikaupalla ruokaa joulupyhiksi. Tai ihan miksi päiväksi tahansa. Sillä herttilei sentään, miten ihmeessä voi olla raskasta ja väsyttävää käyttää aikaa ja rahaa siihen, mitä itse haluaa? Ja kuinka voi olla näin vaikeaa, kun on enemmän tai vähemmän rahaa ostaa ruokaa ja lahjoja?
Hävettää. Ihan kunnolla.

Tiedätkö sen tunteen, kun yllättäen heräät kuin horroksesta ja näet kaiken kirkkaasti ja selvästi?
Koin tämän eilen S-marketissa, jossa huokaillen haahuilin käytävältä toiselle, keräten kärryyni tarvikkeita suvun jouluvierailua varten. Manailin ajanpuutetta ja sitä, että en muka löytänyt mitään mitä etsin. Katselin kanssavaeltajiani. Ilottomia kasvoja. Tiukkoja sanoja puolisoiden välillä. Taistelua vapautuvasta kassajonosta. Paheksuin sitä, että kaikki näyttivät kuin vankileirillä vaeltajilta.

Yhtäkkiä sydämeni heräsi.

Entä jos muuttaisin tämäkin hetken pyhäksi? Mitä siitä seuraisi? Mitä, jos näkisin kaikki kanssani kaupassa olijat ihmisinä, jotka tekevät parhaansa huolinensa, ehkäpä syvän surunkin kera.
Mitä, jos muistaisin jokaisella askeleellani olevani äärettömän etuoikeutettu. Onhan ihan mielettömän hienoa pystyä valitsemaan yltäkylläisyyden keskeltä tarvikkeita rakkaittensa ateriaan.
Miten upeaa on saada kulkea pelkäämättä kaupan käytävillä. Mitä siitä, että aikaa 'kuluu' enkä löydä gluteenitonta riisipastaa ja luomuomenasosetta (löysin muuten nekin, kun aloin nauraa itselleni!).
Muistin kristallinkirkkaasti, että me suomalaiset kuulumme maailman miljönääreihin, vaikka ajat olisivat kuinka haastavat. Lama ei ole sota. Rahapula on suhteellista.

Aloin hyräillä lempparijoululauluani ja hymyilin iloisesti kärttyiseltä näyttävälle sedälle kassajonossa. Taisin tehdä hänet onnelliseksi ainakin hetkeksi, sillä sain ilahtuneen tarjouksen tulla kantamaan tavarani autolle. Kassalla oli vaihtumassa vuoro ja nuoret pyytelivät sitä anteeksi. Minusta se oli loistava hetki hengähtää vielä syvemmin ja hymyillen vakuuttaa heille, että pikku tauko tulee tarpeeseen. Tunsin, kuinka väsymys haihtui kehostani kuin tumma pilvi taivaalta ja aurinko alkoi täyttää mieleni. Olin valinnut paremman olon ja se niin kannatti. Suosittelen lämpimästi.

Ps. Kaikki on todellakin suhteellista. Viisas vertaa itseään niihin ihmisiin, joilla menee itseään huonommin eikä niihin, joilla näyttää pyyhkivän paremmin. Kiitollisuus on radikaali valinta, josta hyödymme mittaamattomasti. Ja hymy. Sehän tekee ihmeitä, jos uskaltaa kokeilla!