Saatko vastarakkautta ruualtasi?




En minä ehdi. En minä jaksa. En pidä ruualaitosta. En minä osaa väsätä kasvisruokia. Haluan nauttia elämästäni. Ei meillä kukaan söisi mössöjäni. Kyllähän minä söisin terveellisesti, jos joku toisi eteeni tai pääsisin Nizzan torille joka aamu. Terveellinen ja luomu on niin kallistakin.  Näitä ja monia tämän teeman eri muotoja olen kuullut noin 40 vuotta. Näinä vuosikymmeninä olen tehnyt lukuisia kasvisruokajuttuja lehtiin, pitänyt kasvisruokakursseja, olen ruokkinut ystäviäni, olen innostanut kurssilaisiani ja puhunut aiheesta varmaankin tuhansia kertoja. Ja aina kuulen saman valitusvirren. Kyllähän minä, mutta…

Ja minä kysyn valittelijalta: ” Onko sinulla aikaa rakastaa itseäsi? ”  Sillä siitä on kyse. Muut ovat tekosyitä, tietämättömyyttä, kokemuksen puutetta. Terveellisen, herkullisen ja aidosti hyvää tekevän ruuan tekeminen ei vie enempää aikaa, rahaa tai vaivaa kuin ns. tavallisen ruuan valmistus. Esteet löytyvät aivoista, jotka vastustavat  ihan periaatteessä kaikkea uutta. On helpompaa ( tai näin luulemme!) keksiä, miksi muutos on mahdotonta, kuin vain tehdä se.

Muodikkain versio aidosti terveellisten ruokien tekemisen esteistä on naistenlehtien suosima veruka: kyllä meidän on hemmoteltava itseämme. Ansaitsemme suklaan, homejuuston, irtokarkit tms. siksi, että arki on niin rankkaa. Mistä sitä edes tietää, mikä on oikeasti terveellistä, kun asiantuntijatkaan eivät ole samaa mieltä. Ja vaikeahan tähän sanomaan on mennä sanomaan mitään ilman, että tulee leimatuksi terveysterroristiksi, ikäväksi ilonpilaajaksi.

Teen sen silti. Minusta on välilla vähän epäoikeudenmukaista vaikkapa naistenlehdissä tuputtaa ruokia, jotka eivät rakasta meitä takaisin. Laitetaan yhdelle aukeamalle laihdutusjuttu ja seuraavalle tyrmäävän houkutteleva kermainen suklaaluomus.
Ei ihme, että jojoilu painon kanssa on paremminkin sääntö kuin ikävä poikkeus.

 Huonolaatuisten ruokien syöminen säännöllisin välein ( ja sitähän hemmottelu oikeasti on, vai mitä?) tekee meille huonon olon. Siitä on iloinen nautiskelu kaukana, kun vatsa turpoaa, väsyttää, harmittaa ja tympäisee. Kilo irtokarkkeja voi tuntua hauskalta perjantai-illan ohjelmanumerolta, mutta lopputulos ei sitä ole. Siitä seuraa krapula ja kemiallisesti mitä ikävimpiä seurauksia itsellemme. Ja yleensä lähimmäisillemme, jotka saavat kestää heilahtelevat mielialamme, marmatukset lihomisesta ja siitä, kuinka nyt on taas kerran ryhdistäydyttävä. Tiedän tämän ihan omasta karvaasta kokemuksestani.

itsensä rakastaminen näkyy lautasella. Ja se tuntuu kauniimpana arkena. Me jaksamme olla mukavampia ihmisiä niin itsellemme kuin läheisillemme, kun muutamamme ajattelumme radikaalisti yhdessä asiassa - kelpuutamme lautasellemme ja suuhumme vain ruokia, jotka ovat puolellamme. Ruokia, jotka rakastavat meitä ehdoitta takaisin.
Sellaisia ruokia on yllinkyllin. Niitä minä teen, esittelen ja opetan blogissani viikkottain. Kiitos kun kokeilet ja annat itsellesi mahdollisuuden. Sitä paitsi se on tänä päivänä helpompaa kuin koskaa.
Ps. Kyllä minäkin kävisin mielelläni Nizzan (kuvassa) tai minkä muun tahansa välimeren torilla poimimassa tuoretta koriini, mutta se ei ole pätevä syy olla syömättä terveellisesti missään päin kotimaata.




Unknown

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.