Ah, aika ja energia - nuo maagisesti näkymättömät ja niukat luonnonvaramme! Nyt niitä kuuluu säästää. Siis omaa vähäistä aikaansa. Ja energiaa, jota on vielä vähemmän kuin aikaa. On pihdattava ja vahdittava, etteivät ne kulu. Onneksi valmisruuat säästävät aikaa. Ja energiaa. Aikaa säästyy myös, kun ei enää anneta lahjoja. Varsinkaan aikuisille, sillä ne vievät ajan lisäksi kovasti energiaa. Eihän sitä tiedä, mitä antaa isolle ihmiselle. Aikaa ja energiaa säästyy erityisen paljon, jos lähtee viettämään vaivalloista joulua jonnekin kauas, jossa joulu tuodaan valmiina eteen tai sitä ei tarvitse palmujen katveessa edes muistaa. Säästöä syntyy, kun ei tarvitse tehdä itse mitään. Säästää omaa kallisarvoista aikaansa ja olemattomia energioitaan. Vai säästyykö? Ja mihin?

Aika ja energia ovat arvokasta valuuttaa nykyajan ihmiselle. Ainakin niistä tai oikeammin niiden niukkuudesta puhutaan paljon. Kun ei ehdi eikä oikein jaksa. Väsyttää ja on kiire. Siksi tartumme keinoihin, joita markkinoidaan meille säästötoimenpiteinä. Olkaamme armollisia itsellemme, huokailevat naistenlehdet. Ottakaa käyttöön markkinoiden monet oikopolut, meille myydään. Ostakaamme itsellemme arvokasta laatuaikaa vaikkapa noutoruualla ja palveluilla. Onhan meillä tärkeämpääkin tekemistä ajallamme ja energiallamme.

Hmm. Onko ihan oikeasti? Ihan tarkkaan ottaen, mitä me oikein olemme tekemässä?

Tässä kaksi voimalausetta, jotka auttavat minua rauhoittumaan. On helpompi tehdä viisaita valintoja arjen keskellä, kun on tunne siitä, että on riittävästi aikaa ja energiaa niihin asioihin, joilla on aidosti merkitystä. Kysyn vaan, mihin me haluamme säästää aikaa ja energiaa? Olisihan se hienoa, jos me todellakin tallentaisimme näitä erittäin haluttuja ylellisyyksiä olennaisiin asioihin. Esimerkiksi puolison kuunteluun, ystävien tapaamisiin, lasten kanssa jutusteluun, vanhusten luona viipyilyyn, pitkillä lenkeillä koiran ja kaverin kera. Laatuaikaan. Onnellisuuspankkiin, josta voisi nostaa runsain mitoin rakkausvaluuttaa päivittäiseen käyttöön.

Mutta kun ei se ihan näin hienosti taida mennä. Tutkimusten mukaan käytämme yhä lisääntyviä aikoja, vaikkapa ruuanlaitosta yli jäänyttä aikaa, lähinnä älypuhelinten räpläilyyn ja tv-sarjojen kokonaisten tuotantokausien 'ylensyöntiin'. Säästetty energia - mitä se sellainen on? Tarvitsemmeko me sitä siihen, että jaksamme olla tekemättä mitään, joka oikeasti tekisi olomme paremmaksi. Väsymys ei valitettavasti poistu sillä, että ei tee mitään.

Jokainen meistä tietää sisimmissään, että iloinen yhdessäolo rakkaitten ja ystävien kanssa antaa energiaa. Silti yhteisten hetkien järjestämisestä on tullut pikkuhiljaa vuoristokiipeilyäkin raskaampi toimenpide. Ei löydy tyhjiä hetkiä. Kuka sitä nyt ehtii siivota kotiaan, saati laittaa ruokaa.
Haluamme ulkoistaa joulun ja muut osallistumistamme edellyttävät tapahtumat, jotta meille jäisi ' 'aikaa ja energiaa' tehdä asioita, jotka vievät meidän aikamme ja energiamme.

Putkilossa oleva lanttumössö nopeuttaa ihan varmasti lanttulaatikon tekoa. Valmiin laatikon osto tuo vielä selkeämmän ajansäästön. Mutta olennainen kysymys lienee, mihin sen lanttujen kuorimisesta ja kypsennyksestä ylijääneen ajan käyttää. Tai sen ajan, jonka on ennen käyttänyt miettiessä, miten voisi ilahduttaa lähimmäisiään jouluna. Sillä rahasta lahjoissa ei ole kyse. Eikä tavarasta. Ne ovat vain tekosyitä sille, että ei ole sitä kuuluisaa energiaa miettiä ketään muuta kuin itseään ja sitä, kuinka vähän on energiaa. Ja aikaa.

Huopaan kääriytyminen punaviinilasi kädessä on muodikas ehdotus hyvälle ololle. En kyllä ole kuullut hölmömpää. Ikäänkuin kasassa istuminen alkoholia nauttien on parantanut kenenkään oloa hetkeä pitempään. Kotona löhöily laite tai lasi ( tai molemmat!) kourassa ei edistä kenenkään mielenterveyttä kuin kiitävän hetken. Yhteisöllisyys, yhteys toisiin ihmisiin ja sopiva kehon liikunta tekevät tutkitusti eniten kestävää hyvää meille. Se kantaa silloinkin, kun elämä on kuoppaista.

Ehdotan, että pysähdymme hetkeksi ja hengitämme syvään ja rauhallisesti. Sen sijaan, että päivittelisimme kännyköiden liimautumista toisten ihmisten käsiin ja sitä, että joulukin on mennyt sellaiseksi tai tällaiseksi, pysähtyisimme miettimään, miten voisimme kääntää tämän ainutlaatuisen vuodenajan voitoksemme. Haluaisin kannustaa meitä siihen, että nauttisimme mahdollisuudesta 'tuhlata aikaa' läheisiimme, vaikkapa tehdä ruokaa rakkaillemme. Että iloitsisimme mahdollisuudesta antaa vaikkapa aineettomia lahjoja toisillemme. Kukapa ei ilahtuisi lahjakortista, jossa luvataan vaikka auttaa lumitöissä tai viedä tarpeettomia tavaroita kierrätyskeskukseen puolestasi.

Kyllä vapaaehtoisesta antamisesta saa ihan oikeasti lisää energiaa itselleen. Oman ajan ja vaivan pihtaaminen tekee meistä vain väsyneitä ja ikäviä. Mahdollisuuksia antaa on loputtomasti. Vanhuksen luona vierailu täyttää sydämen hyvällä ololla. Pipareiden leipominen lasten kanssa on sotkuista, mutta jos sen tekee kiireettömästi ja kiitollisin mielin, saattaapi siitä kertyä energiaa paljon enemmän kuin sohvalla facebookia kahlaten.

Jos sinulle tuottaa vilpitöntä iloa se, että sinun ei tarvitse nostaa tikkuakaan ristiin tai rastiin juhlapyhinä, lupaathan itsesi ja läheistesi takia aidosti nauttia siitä. Anna siitä tulevan energian muuntua lämmöksi, läsnäoloksi ja arvostukseksi niitä kohtaan, jotka hengailevat kanssasi pitkin vuotta. Syyllisyys on turha viitta, joka ei jalosta.

Jos taas rakastat väsätä juhlia pitkän kaavan mukaan, hyvä sinä! Ethän kuitenkaan syyllistä muita, jotka eivät osaa tai pysty tai kertakaikkiaan halua samaa. Iloinen ihminen on paras lahja sekä itselle että niille, jotka saavat olla kanssasi. Marttyyrit ovat huonoa seuraa. Aina.

Saanko suositella, että hoet itsellesi aina välillä, varsinkin silloin, kun koet että aikaa ei ole riittävästi etkä jaksa oikein mitään, näitä kahta taikamantraa:

1. Aikaa on runsaasti kaikkeen olennaiseen!

2. Minulla on runsaasti energiaa tehdä hyviä asioita!

Toivon sydämestäni, että tulevat joulupyhät ovat sinulle ja rakkaillesi mitä mieluisinta aikaa.
Joskus elämä ei mene ihan niinkuin sen toivoisi menevän. Silloin kannattaa muokata ajatukset sellaiseksi kuin toivoisi niiden olevan. Hyvä elämä tehdään, yksi hyvä ajatus kerrallaan.

Tule ensi tammikuun lopulla alkavaan Rakastu elämääsi -koulutukseen. Siellä pääset käytännössä kokeilemaan, kuinka hyvältä tuntuu elämä, jossa tekee olennaisia ja hyviä asioita itselleen. Ilmoittaudu pian katja@namaste.fi , vielä muutama paikka vapaana. Olisiko yksi juuri sinulle? 

päivittää nopeasti. Siihen menee tuhansia vuosia.

Rakastan pohjoisen luontoa, varsinkin ennen ja jälkeen mäkäräisten! Siellä rauhoitun ja hidastan sisäistä pikakiitäjääni.

Rakkautta on koiranpennun märkä pusu koko korvalle.

Päässäni on juuri nyt aivojen sijasta kukkakaali ja kehoni on yhtä joustava kuin betoniporsas. Mutta mitäs pienistä, sillä sain kirjani valmiiksi, jippii! Tai ainakin se lähti kustantajalle (Viisas Elämä)  ja tässä vaiheessa se riittää minulle. Olen kirjoittanut lähes tauotta pari viikkoa, koska tein järjettömän lupauksen saada kirjan käsikirjoitus valmiiksi kuukaudessa. Siitä pari viikkoa kului muissa hommissa, mm. kurssimatkan vetäminen Italiassa. ja vuoden mittaisen koulutuksen päättäjäiset. Eli pikkuisen kiire tuli.

Mitä ihmettä me tekisimme ilman aikatauluja? Emme todennäköisesti paljoakaan, sillä ainakin minulla jää kaikki aina siihen hetkeen saakka, kun on ihan pakko saada homma hoidettua. Hoidin siis homman, koska pidän kiinni sopimuksista.  Kirjoitin hullun lailla, samalla kun ulkona oli kevään hurmaavin herääminen meneillään. Kirjan aiheeksi valikoitui oikeastaan samat aiheet, joista täällä blogissani puhun; onnellisuuden tuominen arkeemme ja työkaluksi valitsin kiitollisuuden.
Se taas valikoitui ihan yksinkertaisesti siksi, että kiitollisuus on tutkimuksissa todettu kaikkein nopeimmaksi ja tehokkaimmaksi tavaksi kohentaa sekä mielenterveyttä että yleistä mielialaa. Onnellisuutta kiitollisuus lisää merkittävästi. Tämä kuullostaa tylsältä, mutta kirjani ei ole tylsä. Tosin yksi kirjani luvun otsikko on Olenko hauska vain koirani mielestä?

Kirjan työnimi Oikotie onneen - kyllä kiitos! on herättänyt mielenkiintoisen keskustelun ystävieni kanssa. Osa on sanonut, että se on liian heppoinen, eihän mitään saa tässä maailmassa helpolla.
Yksi totesi, että nimi on ihan niin kuin minä, oion aina katujenkin yli.  Eräs fiksu tyyppi kyseenalaisti sen, että onnellisuuden voisi saada millään valtakunnan oikopolulla. Hyviä ajatuksia.

Lisään tähän sen, mikä ei näy otsikosta, mutta paljastuu kyllä kirjasta;
oikotie ei välttämättä ole se helpoin tie. Eihän rotkon ylittävä riippusilta ole mikään kevyt valinta, vaikka se säästäisi kymmeniä kilometrejä tasaista tietä tallaamista. 


Kiitollisuus on oikeasti oikotie, mutta se on myös vaativa ja radikaali valinta. Se edellyttää sitä, että me suostumme aidosti kulkemaan uutta polkua. Vanhat ja pinttyneet tapamme ajatella eivät toimi tässä hommassa. Onnellisuus on palkkiomme vain jos suostumme luopumaan kärsijän roolista ja katsomaan elämäämme lahjana. Ei ole helppoa kenellekään meistä. Mutta siksi kirjoitinkin tämän kirjan meille kaikille, jotka haluamme merkityksellisemmän ja arvokkaamman tavan elää. Kirja on täynnä käytännön harjoituksia, joita jokainen voi kokeilla. Sillä oikotie ei ole oikotie, ellei sitä valitse.

Kerron kirjastani lisää kunhan saan pääni takaisin ja kehonikin taipumaan muuhunkin kuin tuolissa istumiseen. Siksi en ole päässyt bloggaamaankaan, vaikka rakastan tätä ihan todella paljon. Paikatakseni taukoani erityisesti ruokaohjeiden jaossa, laitan sinulle linkin kahdesta hurmaavasta irkkukokista, jotka tekevät terveellistä ruokaa kuin taikurit! Youtube-videolla he valmistavat herkullisen nuudeli-kasvispadan viidessä minuutissa. Ihan ajastimen kanssa. Pojat ovat entisen kotikyläni Greystonesin hurmaavia julkkiksia ja voin vakuuttaa, että videopätkällä nähtävä show on ihan jokapäiväistä heidän ravintolassaan, jossa syön aina kun siellä päin olen. Happy Pear- pojat ovat kaksosia. Heistä lisää myöhemmin, sillä nyt lähden pakkaamaan ja Greystonesiin muutaman päivän lepotauolle ennen uusia koitoksia. Suuntaan ensimmäiseksi lounaalle Happy Peariin ja kerron siellä heille, että heidän maineensa on leviämässä Suomeen saakka.
Ja lupaan, että teen sen keittokirjankin jossain vaiheessa!
5 minuuttia!

Sitruunoista kannatta osata tehdä mehua. Näin sanovat amerikkalaiset ja olen samaa mieltä. Elämä tarjoaa meille kaikille välillä varsin happamia hetkiä, mutta viisas muuntaa ne arvokkaiksi kokemuksiksi.Osa teistä ehkä muistaa blogini kuukausien takaa, jossa kerroin pettymyksestäni kahden ison kustantajan kanssa. Heitä ei kiinnostanut julkaista kirjaani, koska ehdottamani aiheet eivät kuulemma kiinnosta ihmisiä. Auts. Olin tosi pahoillani ja pikkuisen lamaannuin kokonaiseksi kesäksi.  Ehkäpä he olivat oikeassa, mietin varsin happamana. Onneksi jossain vaiheessa päätin ottaa selvää enkä arvailla. Järkeilin, että blogi kertoisi minulle kuin taikapeili, onko minulla jotain arvokasta sanottavaa.

Ryhdyin bloggaajaksi. Paha mieli häipyi kuin syksyn lehdet puista. Tämän blogin pito on osoittautunut hauskaksi ja rennoksi puuhaksi. Olen tehnyt sitä ihan omaksi ilokseni. Ihanana bonuksena on ollut sen saama ällistyttävän suuri suosio. Olen saanut teistä valtavan määrän uusia, upeita ystäviä. Ja loputtoman määrän palautetta siitä, että kyllä kirjani aiheet kiinnostavat tosi monia. Olen siitä äärettömän kiitollinen, sillä eihän kukaan tykkää kirjoittaa mustaan aukkoon. Tai en ainakaan minä, koska haluan kirjoituksillani niin kuin kursseillani ennenkaikkea antaa helpotusta ja opastusta kohti parempaa elämää.

No,  huhtikuun alussa vihdoin ryhdistäydyin ja lähestyin uutta kustantajaa. Allekirjoitin kirjani kustannussopimuksen ja seuraavana aamuna lähdin vetämään ryhmälle mindfulness- ja joogalomaa Italian Gardalle. Vasta lentokoneessa ehdin ajatella, mitä olin tehnyt. Olin sitoutunut kirjoittamaan kirjan ennätysajassa. Ehdin jo kauhistella aikatauluani kunnes tajusin, että olen jahkaillut kirjan kanssa jo vuosia. Aivan liian kauan. Ennen kirjoitin kirjan jos toisenkin reippaasti aikailematta. Viime vuosina olen jahkaillut, vaihtanut aihetta, empinyt, varmaan vatuloinutkin.

Pohjois- Italian lumoavan kauniissa maisemissa, kiitollisena ja innostuneena asia selkeni minulle entisestään. Päätin kirjoittaa kirjan samalla asenteella kuin tätä blogia - rennosti ja siitä nauttien. Suurimpana inspiraationa ja innoituksenani olette te, rakkaat blogini lukijat. Kiitos siitä!

Rakastan kurssimatkojen järjestämistä, sillä pääsin tapaamaan useiden päivien ajan uusia, kerrassaan hurmaavia ihmisiä.  Ihanaiset osallistujat, uudet ystäväni, ovat omalla kiinnostuksellaan ja avoimmuudellaan jälleen kerran osoittaneet, että ihan jokainen meistä ymmärtää aitojen elämänarvojen merkityksen, kunhan saamme siihen sopivan tilaisuuden. Olen ihaillen seurannut kaikkien halukkuutta ylittää oma mukavuusrajansa vaikkapa aamujoogassa (upea 76 + pariskunta joogaa ensimmäistä kertaa elämässän!), patikkaretkellä tai mindfulness- teemojen soveltamisessa omaan haastavaan elämäntilanteeseen.

Nyt sitten istun koneen äärellä niin paljon, että ymmärän miksi kirjailijoiden lihaksista tärkeimmät ovat tuolilla. Pitkään. Olen päivittänyt blogia todella vähän vaikka mieli kovin tekisi. Odottamassa on monta ihanaa kasvisruokareseptiä ja elämänohjeita arjen temmellyksiin. Lupaan paikata asian heti kun käsikirjoitus lähtee kustantajalle. Ja lupaan myös kertoa sinulle ensimmäiseksi, mikä kirja mjinulta tulee ulos syksyllä. Kiitos tuestasi, arvostan sitä suuresti!

Hurmaava Jaana Nakari pyörittää iki-ihanaa hotelli Villa Arcadiota vauhdilla ja sydämellä. Meidän yhteenlaskettu nopeus  on takanamme harppovien matkalaistemme mielestä järkyttävän kova.

Järjestän ensi syksynä ja keväänä taas uusia hemmottelu - ja patikointimatkoja joogalla ja mindfulnessilla maustettuna Villa Arcadion lumoaviin maisemiin. Kysy lisää susa@kontiki.fi

 MARIKAN MINDFULNESS ABC

KIRJAHANKKEET JÄIHIN JA BLOGI UUNIIN!

Mokaaminen tai ainakin sen julkinen tunnustaminen on kuulemma muodikasta. No nyt aion sitten olla tosi muodikas. Sinänsä mokaamisessa ei ole minulle mitään uutta. Eikä edes sen julkistamisessa. Teen eri asteisia möhläyksiä päivittäin ja olen jotenkin oppinut (melkein) hyväksymään asian. Virheettömyys on mielestäni jopa hieman pelottavaa. Kanssaihmiset relaavat, kun tajuavat, että muut ovat yllättävän samasta savesta valettuja muotopuolia. Gurutkin...

Mikä monista mokistani sai minut niin poikkeuksellisen tasapainottomaan tilaan, että jaksan väsätä siitä vielä blogin? Tämä: olin kaksoisbuukannut yhden koulutusviikonlopun. Siitä syntyi luonnollisesti aikamoinen sählis ja vaiva kaikille asianosaisille. Mutta kestin sen kaiken ihan hyvin sillä itsepähän olin sotkenut homman. Kurssilaisetkin suhtautuivat koko juttuun äärettömän tyylikkäästi. Mutta sitä en kestänyt, että sattumalta uudelleenjärjestelyjen keskellä törmäsin monisteeseeni nimeltä Marikan 10 parasta elämänohjetta (liitteenä alla). Luin sen ja vaivuin mustaan aukkoon. Olin nimittäin jättänyt noudattamatta jokaista omaa ohjettani.


Tässä tiivistelmä omista viisauksistani ikäänkuin väärinpäin.

1. Kun tajusin mokani, kauhistuin ensimmäiseksi sitä, miten muut suhtautuisivat selkeään töppäykseeni. Muitten mielipide merkitsi minulle aivan naurettavan paljon.

2. Teen asiat välillä niin nopeasti, että en itsekään pysy perässä. Se oli tämänkin sotkun perimmäinen syy. Argh. Milloinkahan opin tämän?

3. Olin juuri kyseisenä päivänä jättänyt aamuhiljentymisen väliin koska oli niin megakiire.
Ihan oikeasti, juuri silloihan pitää hiljentyä, jotta ei sotkisi koko loppupäivää.

4. Kyky olla ystävällinen toisille alkaa kotoa eli siitä, että pystymme olemaan ystävällisiä itsellemme.  Olin raivoissani itselleni. Se ei hyödytä ketään. Minut se lähes lamaannutti.

5. Vertailu mihin suuntaan tahansa on huono juttu. Silti mokani sai minut vertaamaan itseäni useampaan hienostuneen seesteiseen ystävääni, jotka taatusti eivät sotke päivämääriään. Häpesin.

6. Vastustus herättää aina vastustusta eli se on strategioista hyödyttömin. Silti vastustin viimeiseen saakka jopa sitä tosiasiaa, että olin sotkenut päivämäärät. Tuijotin kalenteria ja hoin, tämä ei voi olla totta, tämä ei voi olla totta. Kyllä se oli.

7. Vai että pitäisi kiinnostua omista kielteisistä tunteistaan? Epätoivo ja häpeä olivat äärettömän epämukavaa seuraa enkä olisi millään halunnut käyttää niitä navigaattorinani. Siksi onnistuin vellomaan mustissa tunteissani aivan tarpeettoman kauan. Ihan kun olisin jumittanut kääntöpaikalle kiertämään sitä yhä uudelleen.

8. Irti päästäminen? Eteenpäin meno? Häh? Jo tapahtunutta tilannetta kelatessani uudelleen ja uudelleen menetin viimeisetkin voimieni rippeet suunnistaa kohti ratkaisua. En todellakaan älynnyt, että tapahtunut on jo menneessä muodossa. Virkistin muistiani uudelleen ja uudelleen samalla sisällöllä.

9. Näinkö tilanteessa jotain hyvää? Osasinko tehdä tietoisen uudelleen tulkinnan? En.Ei mennyt tämä tapahtuma illan kiitollisuuskirjoitelmiini, sillä en tuntenut iltaan mennessä kiitollisuuden ripettäkään koko asiaa kohtaan.

Sitten sain puhelun ystävältä, jota oli pahoinpidelty. Hän oli shokissa ja ansaitse täyden huomioni. Heräsin yhtäkkiä keräämään kaikki 9 unohtunutta elämänohjettani sydämeni kätköistä. Tajusin silmänräpäyksessä, kuinka turha koko draamani oli ollut. Löysin itseni kymmenennestä ohjeestani. Lopetin oman napani ympärillä kieppumisen. Rakastin.

Tänään jaan kanssasi nuo 10 ohjettani, sillä uskon, että ne voivat oikeasti olla avuksi. Ja ymmärrän täysin, jos niiden soveltaminen itse kultakin välillä unohtuu. Mutta onneksi saamme aina uuden mahdollisuuden muistaa mikä on olennaista ja mikä ei. Elämä on.

Tämä kirja myi aikoinaan todella hyvin ja on vielä monen ihmisen ahkerassa käytössä. Eihän aihe ole vanhentunut lainkaan vaikka tekijät ovatkin!

Onnellisuutta on yllättävän yksinkertaista lisätä omilla toimilla. Positiivisen psykologian monet tutkimukset ovat vahvistaneet, että kiitollisuuden tunnetta voi kasvattaa helposti kirjaamalla päivittäin edes kolme hyvää asiaa. Käsin kirjoittaminen on merkittävästi toimivampaa kuin vaan päässä asioiden listaus. Hetki ennen nukkumaan menoa on hyvä, sillä silloin menemme unten maille sopuisammalla mielellä.

Olen säilyttänyt kaikki vuosien mittaan kertyneet kiitollisuuden päiväkirjani. Vähän alakuloisina päivinä on mahtavaa lukea, kuinka upeita vuosia minulla on ollut, vaikka aina ei ole  niin ollut eikä siltä tuntunut. Menneisyytensä voi aina maustaa vähän kirkkaammalla auringonpaisteella. Se tekee nykyisyydelle oikein hyvää. Ja lapsena kesät olivat aina aurinkoisia, vai mitä?