Söin tänään taivaallisen hyvää kurpitsa-lehtikaalirisottoa!


Eihän tämä kummoiselta näytä, enkä varmaan saisi kutsua tätä edes risotoksi, mutta herttilei, että se oli hyvää!
Näin tämä valmistui; heitin kiehuvan basmati-riisin (tavallinenkin käy) sekaan pussillisen hienoksi hakattua lehtikaalia (ihanaa, että sitä saa jo tosi monesta kaupasta!), puolikkaan myskikurpitsaa kuutioituna, purkillisen kookosmaitoa (luomua) sekä ruokalusikallisen karrimausteseosta (sekin luomua!) sekä teelusikallisen kurkumaa ( on kuulemma todella terveellistä). Annoin kiehua hiljalleen sekoittelematta sen kummemmin. Kun kaikki oli kypsää noin parinkymmenen minuutin - puolen tunnin kuluttua kuluttua, tarkistin vielä suolaisuuden ja lisäsin lorauksen soijakastiketta.
Itse asiassa tein tämän riisikeittimessä, mutta sen käytöstä kerron myöhemmin ihan kunnolla. Riisikeitin on nimittäin aivan mahtava apuväline ja käytän sitä monta kertaa viikossa.

Lupaan antaa jatkossa tarkempia ruokaohjeita ja kauniimpia ruokakuvia. Nyt vain loppui aika kesken, kun innostuin kirjoittamaan kymmenen muutakin blogiosuutta. On tämä kivaa!

Ruokafilosofiani on yksinkertainen; terveellistä, herkullista, helppoa. Näillä mennään ja toivottavasti kelpaa sinullekin. Ai niin, ja ohjeeni ovat kasvisruokia, gluteenittomia, sokerittomia ja vuodenaikoihin mahdollisimman sopivia. Raaka-aineina suosin luomua silloin kun mahdollista ja mielellään kotimaista. Aina se ei kyllä ole mahdollista eikä edes tarpeellista.
Raakakakkuja en jaksa vääntää enkä täyttää kesäkurpitsoja tai oikeastaan mitään muutakaan kuin suutani. Mutta ruokiani on kehuttu riittävän paljon, että uskallan niitä julkaista.
Ja ruokani tulevat rakastamaan sinua takaisin!

Unknown

12 kommenttia:

  1. Hei Marika :) oivallisen näköistä risottoa, ja hyvin kirjoitettu postaus. Eritoten minua huvitti tuo kohta, että "Kesäkurpitsoja en jaksa täyttää, enkä mitään muutakaan paitsi suutani" :D Sama täällä ;) Toimiva ja yksinkertainen, monenlaiseen ruokavalioon soveltuva ohje ja kaupan päälle vielä tyylikäs ja varmasti myös maistuva.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marika, aion kokeilla ehdottomasti. Riisikeitin kiinnostaa myös. ☺

    VastaaPoista
  3. Kiitos Marika herkullisesta ohjeesta! Menee varmasti kokeiluun :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos palautteestasi! Se olikin ihka ensimmäinen uudella blogillani, jess!

    VastaaPoista
  5. Onnea uudelle blogillesi!
    Herkullinen ohje, lehtikaali on niin hyvää. Minulla vielä muutama törröttää kasvimaalla.

    VastaaPoista
  6. Onnea uudelle blogillesi!
    Herkullinen ohje, lehtikaali on niin hyvää. Minulla vielä muutama törröttää kasvimaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin poimin eilen vähän jäisiä lehtikaaleja parvekkeelta. Iloista loppuvuotta sinulle Hanne!

      Poista
  7. Kiitos Marika! Erinoaminen ohje, kokeilen myös heti, koska olen myös ihatunut lehtikaaliin! Ja loistavaa ja maistuvaa Uutta Vuotta myös!

    VastaaPoista
  8. Tätä täytyy kokeilla! Myskikurpitsa on uusi ihastukseni ja lehtikaalia on runsaasti kuivatettuna, tässähän sitä voi käyttää runsaasti! Kiitos Marika tästä ruokablogista, jonka tyyli on käytännönläheinen ja siitä päätellen toimiva.

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.