Ethän jarruta itseäsi sitku-mutku-mutta-mantralla?

Helsingistä Rovaniemelle tai Roomaan on hirvittävän pitkä automatka, jos huokailee jo ensi metreillä kuinka vaivalloinen reissu on edessä. Silti teemme tätä huomaamattamme lähes kaikessa, mihin ryhdymme. Valitamme etukäteen kuorossa; voi, en kestä luopua juustosta, ruisleivästä, irtokarkeista, nalkuttamisesta tai ties mistä. Manaamme jopa marraskuuta etukäteen, vaikka se ei ole edes vielä täällä. Teemme itsellemme rankan karhunpalvelun ylipuhumalla itsemme korostamaan vaikeuksia -yksin mielessämme ja yhdessä kahvihuoneessa. Se on ihan tavallista ja silti tavattoman hyödytöntä, jopa haitallista.

Viime kuukaudet ovat menneet minulta aika vauhdikkaasti uusia koulutuksia aloittaessa, ulkomailla unelmamatkojani vetämässä ja kotimaassa uuden kirjani ulostuloon liittyvissä tilaisuuksissa ja haastatteluissa. Välillä on väsyttänyt vietävästi, mutta en ole kehdannut valittaa kiirettä. Se olisi aika ärsyttävää, sillä kaikki, ihan kaikki, on ollut äärettömän antoisaa, suorastaan upeaa. Ja vapaaehtoista. Olen aidosti kiitollinen lämminhenkisistä tapaamisista hienojen ihmisten kanssa ja kirjani, koulutusteni, matkojeni ja luentojeni hyvästä vastaanotosta. Olo on etuoikeutettu. Kiitos! Kiitos! Kiitos!

2 X Marika = hauskaa! Tässä Marika Haag ja meikäläinen iloisillaNasta Fiilis-messuilla Järvenpäässä.
Viisas Elämä- kustantajani on tehnyt hienon työn kirjani kanssa ja olen siitä aidosti ylpeä.   
Ja nyt on hetkellisesti vähän uuvahtanut, sellainen maratonin jälkeinen olo. Tai oletan näin, koska en ole koskaan juossut maratonia. Minun kehoni ja mieleni pyytävät vetämään syvään henkeä, puhaltamaan erityisen pitkään ulos ja pysähtymään olennaisen äärelle. Siksi tätä blogia nyt vihdoin kirjoitan. Itselleni muistutukseksi ja ehkä myös sinulle ystäväni. Pysähdytään yhdessä ainakin hetkeksi.
Vaikka olen kirjoittanut pitkän elämäni aikana lähes 10 kirjaa ( yksi on niin ohut, että en ole varma, luetaanko se kirjaksi:),  jännitän edelleen kovasti sitä, miten uusin tuotokseni otetaan vastaan. Ainakin kirjani julkkareissa kaikki vaikuttivat suorastaan innostuneilta, vaikka eivät siis olleet lukeneet kirjaa vielä:)
Tässä suvun edustajina serkkuja, poikani ja siskoni antamassa henkisen ja fyysisen tukensa
Tiedän, että en ole yksin ylivauhdikkaan tunteen kanssa. Että tekisi mieli painaa oman elämänsä stop-nappulaa ja miettiä, mihin suuntaan on menossa, mitä oikeasti haluaa ja miten sen voisi tehdä. Kysyn tätä säännöllisesti kuulijoiltani ja saan aina saman vastauksen lähes kaikilta. Pää pitäisi tyhjentää.  Saisi vähän selkeyttä ja oman arkensa pikkuisen enemmän järjestykseen.
Ennenkaikkea; pääsisi vihdoin tekemään itselleen mieluisan muutoksen, olkoonpa se liikojen vaatteiden raivaus, juoksuharrastuksen aloittaminen, italian kielen opiskelu,  tai vaikka koiran kanssa agilityn harrastaminen. Mutta.

Sitten tulee se sitku-mutku-mutta-mantra, josta kirjoitan kirjassani ihan kokonaisen luvun tai vähän enemmänkin. Siksi, että meillä tuo mantra kummittelee aina toivotun muutoksen ja nykyisen tilanteen välissä. Odottelemme sitä ihmeellistä hetkeä, kun elämä/muut suovat meille mahdollisuuden tehdä tarvittavia korjausliikkeitä. Lähinnä odotamme lisää aikaa, rahaa ja aurinkoa. Ja sitä, että farkut eivät kiristäisi ja muut muuttuisivat, jotta itsellä olisi helpompaa. Jep, jep.

Minulla ei ole aavistustakaan, mitä tässä selitän innostuneena. Mutta aiheena on mindfulness ja paikkana iki-ihana
Villa Arcadio, jonne järjestän kaksi matkaa taas ensi vuonna.  Tässä sinulle esite unelmamatkalleni:

 HEMMOTTELULOMA ITALIAAN

Koska opetan työkseni kanssaihmisiä tekemään onnistuneita, kestäviä ja aidosti hyödyllisiä elämänmuutoksia, olen törmännyt sitku-mutku-mutta-mantraan tuhansia kertoja. Ei hätää. Nämä jarrut ovat raivattavissa. Se on täysin mahdollista ja jopa helpompaa kuin moni uskoo. Aloitan siitä, että muutosta täytyy haluta enemmän kuin vanhaa. Muuten emme muutu kuin hetkellisesti. Sanomme haluavamme vaikkapa hoikistua tai lukea enemmän kirjoja, mutta oikeasti haluamme pitää kiinni vanhasta, joka on esimerkiksi juustoleivät ja Rakas, sinusta on tullut pullukka-tv-ohjelma.

Jotenkin salaa toivomme, että joku muu tekisi muutos-homman puolestamme. Kuten eräs rehellinen kurssilaiseni asian ilmaisi: ' Maksaisin mielelläni siitä, että joku juoksisi ja laihduttaisi puolestani.'
Mutta, mutta, mutta kun sitä toivottua muutosta ei tule ellemme itse sitä tee. Muilla on ihan riittävästi tekemistään oman elämänsä kurssin säädössä auttaakseen sinua siinä. Teemme haluamamme muutoksen itsellemme tarpeettoman vaikeaksi, ellemme oivalla, että voimme tehdä sen itsellemme äärettömän paljon helpommaksi. Yksi askel kerrallaan, kääntäen aivot yksi ajatus kerrallaan puolellemme. Taas suosittelen, että luet lisää kirjastani Rakastu elämääsi! Siellä on aika tarkat ohjeet siihen, kuinka saat aivosi palvelemaan sinua eikä tekemään kaikkea tarpeettoman vaikeaksi.

Jaksan paremmin, kun uskon jaksavani paremmin. Näin se meidän mielemme toimii. Tässä kuvassa olemme lähdössä patikoimaan ihastuttavalle viini- ja oliivitilalle Gardajärvellä. Ei näissä olosuhteissa kehtaisi valittaa yhtään mistään! 
Kuten edellisessä blogissani kerroin, pyhiinvaellusmatka Santiago de Compostelaan sujui porukaltamme aivan loistavasti, kun otimme periaatteeksi yksi askel kerrallaan, kiitollisin mielin ja hyvään keskittyen. Rakkoja tuli, väsymys painoi välillä enemmän kuin päiväreppu eikä aurinkokaan hellinyt kuin osan ajasta. Silti mieli pysyi huiman iloisena ja ilomantramme (minulla se oli: olen huippukunnossa!) tekivät taivaltamisen keveämmäksi ja ihmeen ihanaksi. Kaikki on helpompaa kun sen itselleen vakuttaa. Aivot voivat joko väsyttää tai virkistää. Meistä itsestämme riippuu kumpaan keskitymme. Lue edellinen blogi tästä: Santiago de Compostela opetti paljon!

Kysyn kurssilaisiltani ja itseltäni vakiokysymyksen aina säännöllisin väliajoin:

" Mitä tekemätöntä muutosta kadut vuoden päästä, jos et aloita sitä tänään? Minkä pienen askeleen voisit ottaa jo tänään, jotta vuoden kuluttua voit riemuiten todeta olevasi perillä tai ainakin loistavasti matkalla." 

Viime syksynä Rakastu elämääsi- muutoskurssilla Minna sanoi haluavansa laihtua 30 kiloa eikä todeta vuoden kuluttua, että urakka on edelleen sitku-mutku-mutta-vaiheessa. Keväällä Minna oli 30 kiloa kevyempi. Miten Minna sen teki? Keskittymällä nauttimaan muutoksesta ja treenaamalla aivonsa puolelleen. Se on mahdollista myös sinulle. Minnalle riittivät pienet, ilolla otetut askeleet päivittäin. Niin ne riittävät meille muillekin.

TULE ILOISELLE MUUTOS-KURSSILLENI KEVÄÄLLÄ!

Järjestän keväällä taas 5 viikonlopun Rakastu elämääsi - muutoskurssin. Siellä valmennan osallistujia tekemään juuri niitä muutoksia, joista he haaveilevat. Opastan lukuisten tehokkaiden muutostyökalujen käyttöön ( teemme mm. yhdessä todella, todella tehokkaan aarrekartan) Mutta mikä tärkeintä, pääsemme yhdessä pysähtymään olennaisten asioiden äärelle, hengähtämään syvään ja nautinnollisesti ja keräämään voimia arjen haasteisiin.

Koska itse tarvitsen nyt pienen hengähdystauon, en saanut aikaiseksi tähän hätään uutta esitettä. Anteeksi! Halusin kuitenkin, että pääset päättämään, olisitko sinä vihdoin valmis toivomaasi muutokseen. Tarvittavat tiedot päätökseesi ovat alla. Sit ku- aikaa ei tule.

Entisen esitteen, siis syksy 2016,  löydät tästä linkistä:
TÄSSÄ VIIME SYKSYN ESITE, JOSSA VAIN VÄÄRÄT PÄIVÄMÄÄRÄT!

Ensi kevään päivämäärät ovat tietenkin eri kuin esitteessä, joka siis koskee tänä syksynä käynnistynyttä kurssia.
Ensi kevään päivämäärät ovat:
14.-15.1., 11.-12.2., 11.-12.3., 8.-9.4., 6.-7.5. 2017. Paikka ja ajat pitävät täysin paikkansa.
Aiempi blogi vähän samasta aiheesta!

Jos olet kiinnostunut tästä kurssista, lähetä minulle vapaamuotoinen hakemus kurssille.
Tee se ennen 14.11. kiitos! Voit lähettää hakemuksen ja mielellään myös kuvasi  info@namaste.fi
Kaunis kiitos!

Kiitollisuudesta kirjoittaminen on tuntunut todella mielekkäältä ja itseäni suuresti elähdyttäneeltä. Aiheena se on yksi tärkeimmistä, ellei tärkein. Toivon sydämestäni, että saat kirjani sivuilta voimia, lohtua, innostusta, lepoa ja selkeyttä omaan elämääsi. Mikään ei ilahduttaisi minua enempää!




Unknown

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.