Muutu tai hyväksy



Kävin läpi epämääräistä sotkuvuorta työpöydälläni. Käteeni jäi paperinpalanen, jolle olin kirjoittanut käsin ' Muutu tai hyväksy - muu on itsensä hylkäämistä.' Olin ilmeisesti napannut lauseen jostakin ja halunnut sen muistaa, en tosin muista mistä ja milloin. Istahdin alas, luin lappua yhä uudelleen ja tajusin, että lause oli järisyttävän totta Joku oli osannut sanoa jotain hurjan tärkeää näin hienosti.

Helvetille on monta määritelmää. Yksi niistä on se, että on päivästä toiseen tyytymätön johonkin omassa elämässään mutta ei koe voivansa tehdä asialle mitään. Se on tuttua todella monelle meistä. Ja kyllä minä sen ymmärrän ihan omasta kokemuksestani - joskus ei vain koe, että itsellä on keinot, jaksamista, varaa tai mitä tahansa muutoksen vaatimaa asiaa. Tyytymättömyydestä tulee päivittäinen seuralainen, joka muuttaa arjen aika harmaaksi ja harmittavaksi.

On huojentavaa tietää, että mikään elämänmuutos ei ole meille kenellekään luontainen vahvuus. Biologisesti vastustamme muutosta vaikka tietoinen mieli haluaisi kuinka kovasti tahansa laihtua kasvisruualla, oppia ranskaa, käydä salilla 5 kertaa viikossa ja olla muutenkin sellainen kuin naistenlehdet meille reippaasti maalailevat. Onneksi olemme aivan viime vuosina oppineet lisää siitä kuinka muutoksen voi tehdä niin, että se on pysyvää ja kestävää eikä edes mahdottoman vaikeaa.

Tiedän, että muutos on paitsi mahdollinen, myös yllättävän helppoa, jos valjastamme mielen viisaasti avuksemme. Olen saanut seurata ja tukea satojen ihmisten elämänmuutoksia vuosien varrella. Ne ovat olleet mitä tahansa ihmiselle itselleen tärkeää, esimerkiksi laihdutuksesta ulkomaille muuttoon, kellarin raivaukseen tai vaikkapa uuden työpaikan löytämiseen. Olennaista toivotuille muutoksille on ollut se, että henkilö on halunnut ja kokenut tarvitsevansa jotain, mitä hänellä ei ollut. Hän on tarvinnut toivoa, keinoja, uskoa ja sitkeyttä. Ja tukea.

Onko sinulla joku muutostoive, jota olet haikaillut jo vuosia? Oletko kyllästynyt omaan jahkailuusi ja siihen, että et ole ennen onnistunut tavoitteissasi?
 Suosittelen lämpimästi, että tulet Rakastu elämääsi- kurssilleni saamaan aidosti toimivat keinot kestävälle elämänmuutokselle. Minä sitoudun sinun valmentamiseen kohti sitä, mitä toivot ja haluat.

Opit viisailla työkaluilla ja upean ryhmän tuella rakentamaan itsellesi selkeyttä ja toiveittesi tulevaisuuden. Tämä onminulta sinulle vilpitön ja kannustava kutsu harkita vielä, josko tämä syksyn kurssi olisi juuri sinulle. Kurssi alkaa elokuun lopulla ja paikkoja on vielä muutama vapaana.

Lue esite ja kysy lisää, jos tarpeen.  LUE RAKASTU ELÄMÄÄSI - KURSSIN ESITE TÄSTÄ!

Jos et pääse osallistumaan kurssilleni, mieti, kuinka voisit hyväksyä sen, mitä et juuri nyt osaa, jaksa tai pysty muuttamaan. Siitä tulee suurempi mielenrauha ja silloin jaksaa kaikkea paremmin. Olet sen arvoinen!

PS. Ihastuttavan kuvan on ottanut pikkusiskoni Johanna Davis. 
Hänellä on uskomaton kyky taltioida luonnon herkimpiä hetkiä kameralle. 
Kiitos Jonna tästä kuvasta!

Marika Borg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.