Herätys! Julistan valituslakon. Tuletko mukaan?



Teen parhaani, että tämä blogini ei olisi syyllistävä. Sillä syyllistäminen saa meidät vastustamaan vaikka olisimme samaa mieltä. Silti tekisi mieli kiljua kurkku suorana meille kaikille yhdessä ja itselleni ihan erikseen; voisimmeko me mitenkään käyttäytyä ihmisiksi ja lopettaa tämä loputon
marmatus! Se vain uuvuttaa ja antaa lisää syitä valittaa ja tiedät kyllä mistä: Olisipa marraskuu ohi. Tulisi jo kevät. Ulkona on pimeää ja sataa. On kylmä. Olisi edes lunta. Apua, lunta tulikin aivan liikaa. Jos vain pääsisi etelän aurinkoon. Joulukin on kohta, huh ja ääh. Apua - mihin tämä aika oikein katoaa. Ei jaksa, ei ehdi, ei ole edes rahaa. Eikä oikein huvita. Farkut kiristävät edelleen. Ja niin edelleen.

Minä julistan tässä nyt ihan virallisesti oman valituslakkoni, jonka toivon kestävän todella, todella, todella pitkään. Sillä olen henkilökohtaisesti päälakea myöten täynnä sitä, että emme tunnu ainakaan kollektiivisesti tekevämme muuta kuin narisevan ja marisevan. Mikään ei oikein tunnu olevan kohdallaan. Ainakaan muitten käytös. Eikä Suomen ilmasto. Ihan hirmuisen hankalaa vaikuttaa olevan elomme yhdessä maailman rikkaimmista, turvallisimmista ja puhtaimmista maista.

Sinä ja minä luomme Suomen ilmaston. Ja nyt puhun siitä olennaisesta ilmastosta - yleisestä ilmapiiristä, joka sikiää, kasvaa ja leviää  puheistamme ja teoistamme. Kysymys kuuluukin, olenko minä ja sinä osa ikävää ilmastomuutosta vai olemmeko aidosti osa puhdistuvaa ilmapiiriä. Se on meistä kiinni. Kirkkaalle taivaalle ilmestyy enemmän ja enemmän pilviä eikä valoa näy, ellemme herää tajuamaan, että siellä se aurinko loistaa taivaalla, ihan koko ajan.

Laskin äsken, että keskiverto-keski-ikäisellä on jäljellä tilastollisellisesti muutamia kymmeniä aktiivisia marraskuita edessään. Minulla niitä on kohta korkeintaan kahden käden sormilla laskettava määrä. Juu, juu - tiedän, että kuka tahansa meistä voi päästä/ joutua tästä elämästä vaikka huomenna ja osa kumoaa kaikki tilastolliset keskiverrot tanssimalla jiveä satavuotiaana. Mutta se ei ole nyt minulle se tärkein asia juuri nyt, kun kirjoitan tätä itselleni ja sinulle. Minulle ihan ehdottomasti olennaisinta on se, että heräisimme tästä itseään monistavasta kierteestämme olla näkemättä hyvää ja keskittymällä vain siihen, mikä ei miellytä. Se ei kertakaikkiaan palvele meitä lainkaan.

Minulla ei oikeasti ole minnekään kiire. En halua, että lokakuu loppuu nopeasti ja että marraskuu häviää äkkiä menneisyyteen. Haluan nauttia juuri tästä hetkestä, ikäänkuin se olisi viimeinen. Haluan elää kiitollisena ja innostuneena. Haluan valita onnellisuuden, sillä se ja vain se valaisee pimeimmänkin taivaan. Minne ihmeessä meillä on oikein kiire? Hautaanko? Ei aavistustakaan, sillä elämä on matka ilman etäisyyttä enkä siten tiedä, milloin olen 'perillä'.

Kiitollisuus on näkökulman valinta, ei seuraustaa siitä, että elämä on sattunut kohtelemaan poispilattuja meitä jonkinlaisella lottovoitolla. Se muuten on tosiasia meille suomalaisille ihan jokainen päivä. Emme ole Aleppossa tai jossain muussa monista järkyttävän  turvattomista ja lohduttomista paikoista tällä maapallollamme. Mielestäni on jotenkin tyylitöntä, että emme tätä onneamme tajua. Sitäpaitsi onnellinen jaksaa tehdä niille omassakin maassamme oleville ongelmille enemmän kuin omasta navastansa lumoutuneet narisijat.

En kertakaikkiaan enää halua ymmärtää itseäni tai ketään muutakaan siitä, että valitamme yltäkylläisyyden keskellä aivan järjettömistä asioista. Olemme happamia ja väsyneitä siksi, että kertaamme mielessämme ja ääneen happamia ja väsyttäviä ajatuksia. Se on ihan oma syy.  Luin juuri taas kerran, että meidän pitää kuulemma olla armollinen itseään kohtaan, että ei jaksa tehdä muuta kuin siemailla punaviiniä, mussuttaa suklaata ja löhötä sohvalla kärsimässä, kevättä odotellen. Ihanko totta? Emmekö todellakaan jaksa tehdä muuta?

Mikä meitä väsyttää niin, että emme jaksa mitään muuta kuin 'hemmotella' itseämme? Minun mielestäni valittaminen sen vetämttömän olon tekee. Ja se, että olemme käsittämättömän epäystävällisiä itsellemme ja muille. Kaiken voi tehdä joko itseään väsähdyttäen tai itseään voimaannuttaen. Meidän ainoana tehtävänämme on valita viisaampi näkökulma. Se ei vie aikaa eikä rahaa.

Tuletko mukaan valituslakkoon? Haluatko herätä sydän kirkkaana ja askel keveänä? Lopeta kanssani narina, valitus, päivittely, syyttely, paheksunta ja niiden samojen iänikuisten tekosyitten kelaaminen. Tee ainakin parhaasi ja kokeile. Kukaan meistä ei pysty siihen koko ajan, mutta täydellisen ja nykyisen välillä on paljon tilaa. Se, että emme jaksa, viitsi, halua tai ehdi, on ylellinen valinta.
Valitkaamme toisin. Se kannattaa.


Marika Borg

3 kommenttia:

  1. Kiitos Marika! Tämä kirjoitus tuli kuin tilauksesta. Ennenkaikkea kohta, jossa sanoot valittamista tyylittömäksi, sitä se omalla kohdallani usein on ja kun tyylittömyytensä huomaa, se vasta kirpaiseekin... Mutta nyt kiitoksen kautta! :-) Mukavaa lokakuun loppua, kestäköön se pitkään. T. Janne-5 ;)

    VastaaPoista
  2. Osui ja upposi :) Liityn ehdottomasti mukaan! Niiiiiin nappiajoitus tälle viestille, ettei paremmin voisi olla. Ja meitä on todella monta, jolle tämä asia varmasti kolahtaa. Välitin tekstisi myös siskolleni sekä koko työyhteisölleni. Kiitos Marika! t. Mardu

    VastaaPoista
  3. Olen pyrkinyt itsekin samaan. Aina voi vähän petrata 💕

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.