Mikä on parasta työssäni?



Rakastan kurssien vetämistä. Mikään ei ole mielestäni antoisampaa kuin tutustua uusiin ihmisiin paremmin ja syvemmin mitä pitemmälle koulutus etenee. Mutta kaikkein antoisinta on kokea se ihme, joka tapahtuu silmieni edessä yhä uudelleen. Näen kuinka toisilleen tuntemattomista kurssilaisista alkaa syntyä ryhmä, joka on niin paljon enemmän kuin vain kokoelma ihmisiä yhdessä. Se on oikeasti ällistyttävän totta, että yhdessä meistä tulee jotain enemmän. Vaikka olen nähnyt sen ihmeen lukemattomia kertoja, en kyllästy siihen varmasti koskaan ja odotan sitä aina yhtä hartaasti. Koen, että tässä on ehdottomasti työni antoisin ja arvokkain puoli.

Ryhmän ihme. Yhteisön taika. Keskinäinen lämpö ja tuki. Hyväksynnän eheyttävä voima. Se on sitä, kun yksilö tulee nähdyksi ja kuulluksi  juuri sellaisena kuin on. Saa olla oma itsensä. Aidosti ja rehellisesti. Ei tarvitse teeskennellä tai pidätellä. Saa turvalliset raamit olla vaikkapa haavottuvainen, epätäydellinen, muutosta vastustava, hiljaa, äänessä, kaikkea sitä, mitä me jokainen välillä olemme. Sellaisessa ilmapiirissä me kukoistamme ja teemme läpimurrot. Oppiminen tapahtuu lempeästi ja luonnollisesti.

Nettikurssit valtaavat alaa ja kyllä minäkin jossain vaiheessa niitä varmasti teen. Mutta suoraan sanoen ne eivät vastaa sitä, että olemme yhdessä ihan oikeasti. Virtuaalitodellisuus on mielestäni kehno korvike oikealle kohtaamiselle. Ihmisten välinen aito yhteys syntyy toki monin tavoin ja voi tapahtua netinkin välityksellä, mutta on siinä jotain erityisen upeaa, kun ihmiset kohtaavat ihan livenä. Väkevään yhteyteen toiseen ihmiseen on nykyisin vähän mahdollisuuksia. Niitä haluan luoda kursseillani.

Haluan tällä ryhmien ylistyslaulullani innostaa sinua tänä syksynä osallistumaan  johonkin ryhmään, jossa sinut hyväksytään. Se voi olla harrastusryhmä, opintoryhmä tai vapaaehtoistyöryhmä. Tai mikä vaan, jossa oikeat ihmiset ovat yhdessä ja välittävät toisistaan. Terveen ryhmän tunnistaa  myös siitä, että siellä on vapaa ja kevyt olo eikä siellä puhuta pahaa muista ryhmistä. Nettitodellisuus on liian laiha kumppani korvatakseen oikean kohtaamisen.

Uudet ystävyyssuhteet aikuisiällä ovat ihastuttava 'sivuvaikutus' kursseillani. Olen monasti ajatellut, että olen lunastanut taivaspaikkani sillä, että olen esitellyt lukemattomia ihania ihmisiä toisilleen. Ja saanut myös joka vuosi lisää henkilökohtaisia ystäviä. Se on äärettömän suuri ilo ja rikkaus elämässäni.

Minulle olisi ilo ja kunnia, jos pääsisit jollekin järjestämälleni kurssille tai matkalle.
Tässä alla kaksi linkkia, joissa esitteeni syksyn kahdelle eri kurssille.

1. Rakastu elämääsi! on viiden viikonlopun ihana voimakurssi. Siellä pääset tekemään toivotut elämänmuutokset lempeästi ja tehokkaasti. Valmennan sinua henkilökohtaisesti ja saat tuon yllä kuvatun upean ryhmän tuen. Lähde mukaan ihanaan syksyyn kanssani. Kurssilla vielä muutama paikka vapaana. Ehkäpä yksi niistä on juuri sinulle?

LUE LISÄÄ TÄSTÄ ESITTEESTÄ, KIITOS!

2. Valmennustaidot ovat työelämässä ja omassa arjessa todella arvokas lisä. Tämä koulutus antaa sinulle hienot taidot ja tiedon tuoda itsestäsi ja muista parhaan esille. Hiotut vuorovaikutustaidot, kyky käyttää aivoja viisaasti ja positiivisen psykologian tärkeimmät annit ovat olennainen osa tulevaisuuden ihmisstaitoja. Opi ne nyt ja menesty. Olen tästä koulutusohjelmastani todella ylpeä ja uskallan suositella sitä täydestä sydämestäni!

LUE LISÄÄ TÄSTÄ ESITTEESTÄ, KIITOS!

Matkoista lisää lähitulevaisuudessa. Luvassa on mm. Santiago de Compostelan pyhiinvaellusmatka, Italian mindfulness- ja joogareissu ja Kreikan saariretriitti.

Marika Borg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sisällön tarjoaa Blogger.