El Camino -- löytöretki olennaiseen!

 En osannut arvata etukäteen, että tämä matka muuttaisi minua niin syvästi. En edes älynnyt aavistaa sitä. Mutta niin se teki. Ravistelu Sieluani hereille. Muistutti siitä, mikä on elämässä olennaista ja siitä, mikä todellakaan ei ole.  Reissusta on pari viikkoa ja sisälläni soi edelleen noin 160 kilometrin käsittämätön keveys. Odotan jo seuraavaa kertaa. Miksi? Mitä ihmeellistä patikoidessamme tapahtui?
*
El Camino de Santiago on maailman ehkä tunnetuin pyhiinvaellusreitti. Sen käveleminen on monen suuri haave. Minun suunnitelmissani se oli vuosia, vaikka en edes miettinyt miksi. Sitten kyllästyin jahkailemaan asiaa ja lähdin reissuun 20 rohkean ja reippaan naisen ja yhden erityisen rohkean ja reippaan Karin kera. Ja mikä matka meillä olikaan! Sydämeni on vieläkin pakahtumaisillaan kaikkea kokemaani enkä tahdo löytää sanoja, jotka tekisivät oikeutta upealle ja äärettömän koskettavalle matkallemme. Olen sitä tiivistänyt itselleni ja läheisilleni näin: Otin viikon kuluessa lähes kaksisataa tuhatta askelta. Jokainen niistä tuntui pyhältä ja arvokkaalta.
*
Haluan jakaa kanssasi muutamia tunnelmia reittimme varrelta. Teen sen kuvatekstein, jotka toivottavasti avautuvat sinulle kertomuksena, jonka sankareita ovat ryhmämme jäsenet ja ne miljoonat ihmiset vajaan tuhannen vuoden ajalta, jotka ovat kävelleet ennen meitä samaisen reitin. 
 Jos innostut matkastamme, lähde ensi kesänä mukaamme. Kesällä 2017 Caminolle!

Ensimmäinen aamu Samoksen luostarin portailla. Valmistautuessamme vaellusosuuteemme, joka oli noin 20 kilometria, sanoin: " Meillä on kaksi vaihtoehtoa jokaisella askeleella, jonka otamme. Joko valitamme tai kiitämme. Valinta on vapautemme, jonka pääsemme tekemään uudelleen ja uudelleen. "
Tämä upea porukka valitsi viisaasti. Hiljaisuudessa kävellessämme kuulin kiitollisuuden edessäni ja takanani. Tiesimme olevamme etuoikeutettuja ja onnekkaita.

Kuten Terhi sen sanoi: " Vaelluksen aikana löytyivät kadoksissa olleet henkiset ja fyysiset voimavarat. Arki unohtui. Silmät ja sielu lepäsivät. " 
Aurinko ja Samoksen luostarin rauha saatteli meidät ensimäiselle osuudellemme. Kävelimme kuin unessa ensimmäiset kilometrit, sauvoja puristaen, kenkiämme tunnustellen ja reppujamme säädellen. Taisi olla ajatukset suurella osalla meistä varusteissa vähintäänkin puoleen väliin saakka. Sitten alkoi löytyä ihmeellinen rytmi, joka kumpusi syvältä kehosta ja siirtyi jalkoihin kuin itsestään. Ajatukset alkoivat tyhjentyä. Caminon henki alkoi täyttää meitä.

Päivän päätteeksi Kirsi sen tiivisti hyvin: " Ihmeellistä oli tajuta se, kuinka monta vaeltajaa on kulkenut ennen meitä juuri tätä täsmälleen samaa polkua. Minusta tuli osa sitä. Se oli huikea tunne."
Kävelimme suurimma osan reiteistä ikivanhojen ja lumoavan kauniiden tammimetsien halki.  En ole  aivan varma, mistä se johtui, mutta lähes koko reitin ajan tuntui, että se oli vain meidän käytössämme vaikka tuhansia muitakin oli kuulemma liikkeellä. Kertaakaan ei tuntunut, että muita pyhiinvaeltajia oli liikaa. Päinvastoin. Sama suunta ja sama päämäärä tekivät meistä kaikista ystäviä, joille toivetettiin uudelleen ja uudelleen Buen Camino!

Riitta puki sen sanoiksi kauniisti: " Toisten ihmisten kautta, kohtaamisissa, syntyivät oivallukset."

Itselläni oli kunnia antaa meille jokaiselle päivälle 'pyhiinvaelluskysymys' pohdittavaksi.  Oli  kerrankin aikaa ja rauhaa miettiä oman elämänsä olennaisia juttuja. Moni meistä pysähtyi aina välillä kirjaamaan ajatuksiaan pieneen vihkoseen.

Helin
sanoin: " Marika pakkasi meille joka aamu hyvät henkiset eväät mukaan. Niitä sitten makusteltiin päivän aikana omaan tahtiin."

Aamukankeus hoidettiin alta pois kunnon venytyksin ja vanutuksin. Yhteistyössä se oli hauskempaa. Saimme usein paikallisia 'ihailemaan' touhujamme! 

Espresso ja juuri puristettu appelsiinimehu. Tässä oma taikajuomani,  jota nautin kerran päivässä ( joskus jopa kaksi kertaa:) pienissä kuppiloissa matkan varrella. Ai että jalka nousi keveästi niiden jälkeen. 
Useampana päivänä satoi, mutta jostain käsittämättömästä syystä tuskin muistan sitä enää. Sade ei haitannut  lainkaan ja oppaamme Ulla vakuutti, että se kuuluu Camino-kokemukseen. Suuri apu oli kyllä paikan päältä hankittu sadeviitta, jossa oli uloke repulle - nerokas keksintö! Metsän tuoksu oli huumaavaa sateen jälkeen ja vedenpitävät kenkäni tekivät minut joka päivä todella onnelliseksi.

Kari sanoi sen kotimatkalla näin: " Huikea matka läpi upeiden maisemien. Ihanien ihmisten seurassa, sisimpääni matkaten. Uskon matkan jatkuvan yhä."

Vaikka olimme ryhmä, käveli jokainen omaa tahtiaan ja pysähtyi silloin, kun siltä tuntui. Reitti on erittäin hyvin merkitty  keltaisin nuolin ja siitä tuleekin jotenkin hyvin turvallinen ja selkeä olo; riittää, että menee samaan suuntaan kuin keltaiset nuolet osoittavat. Ei tarvitse tehdä juuri mitään päätöksiä ja kaikki muutkin menevät samaan suuntaan. Ihanaa! Osa eri puolilta maailmaan tulevisat ihmisistä kävelee jopa 700 sataa kilometria, useimmat vähemmän. Yöpymiset vaihtelevat kovasta lattiasta hotellin pehmeyteen. Kaikkien pyhiinvaeltajien matkan aitouden mittari on jokaisen itsensä sisällä, ei kilometreissa tai kärsimyksessä.

Leenalle matka tiivistyi tähän: " Sain tyhjentää ajatukset päästäni, tuntea askelteni rytmin, aistia Compostelan lämpimän hengen ympärilläni."

Tunteet olivat pinnassa saavuttaessamme vihdoin määränpäämme, Santiago de Compostelan kaupungin. Aurinko helli kaunista ja legendaarista kaupunkia.Sydämessä oli täyteläinen olo.
Marjut puki sen jälkikäteen sanoiksi näin: " Pyhiinvaelluksemme oli kuin elämä pienoiskoossa. Asetat päämäärän, otat askeleita sitä kohti, välillä ponnistellen ja kärsien, välillä kevyesti ja helposti.
Perille tuloa on mahdotonta edes sanoin kuvata. Sain hienon mahdollisuuden hiljentyä ja pohtia elämääni. Päivittäiset kysymykset veivät elämän tärkeiden kysymysten äärelle. Upea matka!"

Auringon laskiessa pyhiinvaeltajia kokoontui kaupungin keskusaukiolle ja pyhiinvaeltajille suunnattuun messuun. Illallistimme yhdessä viimeisen kerran ja tunnelma oli suorastaan riehakas. Kaikki olivat pärjänneet paremmin kuin olivat  etukäteen uskoneet ja ylpeys saavutuksista oli todellakin ansaittua. Ei sitä joka päivä kävellä 33 kilometriä, eikä varsinkaan montaa päivää peräkkäin.

Usko itseen vahvistui ja Maaria ilmaisi sen näin: " Tämä on todennäköisesti paras tekemäni reissu. Caminolta sain runsasti sisäistä voimaa, kiitollisuutta ja luottamusta. Marikan henkiset opetukset olivat suurena voimavarana koko viikon ajan."

Marika Borg

1 kommentti:

  1. Kiitos mielettömän hyvästä blogi testistä! Tuntui että olisin ollut teidän mukananne. Tuonne kyllä pitää lähteä vielä! Kiitos Marika muutenkin loistavista blogi teksteistäsi!

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.