Olin joitakin viikkoja sitten ottamassa toista kesää vastaan Posiolla. Siellä oli ihmeen valoisaa, hiljaista, leppoisaa ja hauskaa. Aivan ihanaa. Olen nimittäin ajautunut ( ajanut itse itseni ) hoppuun, joka ei oikein ota laantuakseen. En tahdo saada aikaa kiinni. Se ikäänkuin katoaa jonnekin, kuin edessä kiitävän auton takavalot pimeyteen. Kärryillä on vaikea pysyä kun vauhti on liian kova. Minua ei juurikaan lohduta se, että monet muutkin ympärilläni hokevat samaa ja myös muuttavat suunnitelmiaan lennossa.  Aikataulut venyvät ja vanuvat käyttökelvottomiksi. Kuvittelenko minä vai onko ilmassa haluttomuutta sitoutua tiukkoihin aikaraameihin?

Kesä ei itsessään pysäytä tai rauhoita. Kyllä minun on se itse valittava. Se tapahtuu aivoissa. Se taas edellyttää selkeitä päivittäisiä päätöksiä valita viisaasti. Hiljentyminen kesällä on ihan yhtä tärkeää kuin hiljentyminen talvella. Sanon sen taas kerran; se on mielen hygieniaa kuten hampaiden pesu on kehon perushuoltoa. 

Muuten emme oikein pärjää kiihtyvälle elämänmenolle. Aivot olisi päivitettävä kiireesti vastaamaan nykymenoa. Paitsi että aivoja ei voi tähän hätään

Ei ollut ipadeja kymmeniä tuhansia vuosia sitten. Ei edes puhelimia tai oikeastaan mitään sellaista, mitä nykyään on paljon. Silti aivomme ovat jotakuinkin samanlaiset kuin silloin joskus todella, todella kauan aikaa sitten. Kuljemme luolamiesasetuksilla keskellä digimyrskyä. Ei ihme, että stressiä pukkaa ihan senkin takia, että aivot ovat ylikuormittuneet vaikka ei olisi liikaa töitä.  Luin jostain, että aivoillamme on kyky käsitellä noin 40 yllättävää ja jopa stressaavaa ärsykettä päivässä (esimerkiksi kiilaus liikenteessä tai jumittava älypuhelin). Haaste on se, että nykyisin kaikilla meillä on tahattomia ärsykkeitä satoja tuhansia ellei peräti miljoonia päivässä. Valot, liikenne, netti ja ties monta sellaista asiaa, joita ei alkukantaisissa oloissa ole ollut.

Nyt pyrin panostamaan sisäiseen jarrutukseen. Mielen vauhti voi olla oikein rauhallinen vaikka vierailisi monessa paikassa ja matkustaisi ristiin ja rastiin. Syvä hengitys, hymyily ja edes muutaman minuutin hiljaa istuminen tekee ihmeitä. Päätöksiä on sen jälkeen helpompi tehdä ja jopa nauttia tästä aidosti ohikiitävästä ihanuudesta, jota Suomen suveksi kutsutaan. Minun tärkein kesäretkeni on sisälleni, jossa kohokohtana on vaalia tyyntä ja selkeää maisemaani. 

Toivotan sinulle ja rakkaillesi ihania kesähetkiä. Pitäkäämme toisistamme erityisen hyvää huolta!